WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

TEISTÄ ON TULOSSA 3D-HAAMUJA



Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
4.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Rakkaat ystävät,
 
Viime viikko oli vaikea monille. Puhdistitte solutason pelkojanne, kun yrititte jatkaa 3D-elämäänne. Jotain mitä ette odottaneet ettekä halunneet. Samalla tavalla metsäpalokin uudistaa metsää, vaikka alkuun tuloksia on tuskallista katsoa.
 
Tämä siirtyminen iloon ei ole helppo monille. Ei siksi että te ette halua kokea iloa, vaan koska teidän on päästettävä irti niin paljon 3D-elämästänne - riippumatta siitä, uskotteko noiden osien olevan positiivisia vai negatiivisia.
 
Kun siirrytte kolmannen ulottuvuuden yli, ymmärryksenne lisääntyy, kuten lisääntyy myös kykynne yhdistyä 3D-rakkaiden kanssa toisilla tasoilla. Tällaisilla lupauksilla on vain vähän arvoa niille, jotka ovat menetyksen sumussa.
 
Muistatteko ajatuksianne siitä hauskasta, mitä teillä olisi lähdettyänne synnyinkodistanne? Muistatteko myös pelkonne ensimmäisenä päivänä lähdettyänne? Näin teillä on nyt. Vaikka siirryttekin korkeampiin ulottuvuuksiin, teille on vaikea päästää irti 3D-turvapeitteistä.
 
Haluatte olla korkeammissa ulottuvuuksissa koko ajan - tätä toimintaa tai tuota ihmistä lukuun ottamatta. Niin ei voi olla. Te joko olette raskaana tai ette ole. Te joko olette korkeampaa ulottuvuutta tai ette ole.
 
Totesimme viime viikolla, että voisitte hypellä ulottuvuuksien välillä - ja niin voittekin. Mutta ainoastaan ne, jotka ovat 3D:n yläpuolella. Te ette enää ole kolmatta ulottuvuutta.
 
Olette tavallaan 3D-haamuja. Vaikka haluaisittekin tunteellisesti koskettaa jotakuta, joka jää 3D-maatasolle, hän ei voi nähdä tai tuntea tuskaanne. Yritätte pysyä yhteydessä johonkin tai johonkuhun, mihin ette enää voi yhdistyä - olette eri ulottuvuudessa.
 
Teistä on vaikeaa - jos ei mahdotonta - resonoida eri ulottuvuuden edustajien kanssa, erityisesti 3D:n. Esimerkiksi osallistutte sukutapaamiseen, jonka ihmisten kanssa olette jakaneet paljon iloa, tunteaksenne vain, että tilaisuus on lattea, tylsä tai ei lainkaan sellainen, kuin muistatte.
 
Teistä tämä ajatus voi olla pelottava tai äärimmäisen surullinen. Näistä kummankaan ei tarvitse tulla tunnekenttäänne. Sillä kotiulottuvuudessanne on paljon tutkittavaa, myös niihin yhdistyminen, joihin ette enää ole yhteydessä 3D-maatasolla.
 
Olette työskennelleet uutterasti viime kuukaudet värvätäksenne tai vetääksenne ihmismuotoonne niin monia sirpaleita, kuin tunnette mukavaksi ottaa vastaan. 3D-perhe ja -ystävät eivät kerää omia sirpaleitaan itseensä. Voitte yhdistyä heidän käyttämättömiin sirpaleisiinsa, silloin kun haluatte.
 
Jotkut teistä ovat oppineet, miten kommunikoidaan niiden kanssa, jotka ovat siirtyneet pois maapallolta. Ette yhdisty koko olentoon, mikä oli maan päällä ennen siirtymää, vaan niihin sirpaleisiin, jotka ovat kiinnostuneet yhdistymään teidän kanssanne.
 
Se on paljon samanlaista kuin monien tehtävien hoitamien kerralla 3D-elämässänne - valmistatte ateriaa, päätätte, mitä laitatte päällenne huomenna töihin, ja puhutte samalla äitinne kanssa kännykässä. Vaikka äänenne puhuu äitinne kanssa, mielenne ajattelee, mitä on tehtävä ennen seuraavaa työpäivää. Näin on 3D:ssä niiden osalta, jotka ovat siirtyneet maatason ulkopuolelle.
 
He yhdistyvät kanssanne, samalla kun tarkkailevat fyysistä olemustaan maan päällä tai millä tahansa tasolla he ovatkin kokonaisin, ja kuitenkin he tukevat teitä monin tavoin. Mutta sitten toisaalta, tekin pystytte samaan.
 
Kun siirrytte 3D:n yli, yhteydet niihin, jotka eivät ole maapallolta, ovat voimakkaampia vähemmän "staattisuuden" vuoksi.
 
Nykyinen siirtymävaiheenne voi tuntua metsäpalolta - ikään kuin kaikki menetetään. Tietäkää, että uuden metsänne vihreitä versoja puskee jo maasta. Mutta sitten toisaalta, teillä ei ole vielä riittävästi todisteita uskoaksenne täysin, että menetätte kaiken sen, mitä pidätte rakkaana 3D:ssä, vain löytääksenne enemmän iloa ylemmissä ulottuvuuksissa.
 
3D-elämänne perustui pelkoon, muutamien rakkausvuorovaikutusten kera. Rakkautenne tulee paremmaksi, kun olette täysin siirtyneet kotiulottuvuuteenne. Ja olette vuorovaikutuksessa rakkaidenne useampien sirpaleiden kanssa - ei ainoastaan heidän 3D-sirpaleidensa.
 
Miksi teidän täytyy päästää irti mistään rakkaudesta, vain korvataksenne sen erilaisella rakkaudella?
 
Kun siirrytte kotiulottuvuuteenne, kykynne olla vuorovaikutuksessa toisten olentojen ydinolemuksen kanssa paranee.
 
Ne rakkaat joita nyt surette, tulevat olemaan "enemmän saatavillanne" kuin 3D:ssä, sillä heidän useammat sirpaleensa haluavat leikkiä teidän kanssanne.
 
Te ette romuta rakkautta uudessa ajassa. Sen sijaan parannatte ja laajennatte rakkautta. Tarkoituksenne on elää ilossa. Se ei ole mahdollista ilman rakkautta.
 
Uusi metsänne kasvaa nopeasti - eri riittävän nopeasti monille, mutta paljon nopeammin, kuin voitte kuvitella. Kenties tuntemuksenne ovat samanlaisia kuin uudessa työpaikassa aloittavilla - pelokas ja yksinäinen. Todellisuudessa teillä on monia oppaita, enkeleitä, olentoja - tai mikä termi tuntuukin oikeimmalta teille - valmiina toivottamaan teidät tervetulleeksi ja kutsumaan teidät rakastavasti uuden ulottuvuutenne ensimmäiseen iloiseen kahvitaukoon tuhansista. Niin olkoon. Aamen.
 
----------- Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: