WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ



Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
1.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Rakkaat ystävät, taas tulemme tervehtimään teitä tässä voimallisessa muutoksen ja uudestisyntymän ajassa - Kristus (valo) syntyy joka päivä vakaassa yksilötietoisuudessa, silloin kun siitä tulee riittävän nöyrä päästämään irti egosta (erillisyyden tunteesta Lähteeseen).

Maan päällä on aika, jossa monet kyseenalaistavat vallitsevan tilan. Heräävät sielut esittävät totuuden voimaannuttamina vakavia kysymyksiä niille, jotka teeskentelevät omaavansa kaikki vastaukset. Monet niistä (eivät kaikki), jotka on valittu uskonnolliseen tai hallinnolliseen valta-asemaan, toimivat vain itsensä ja ystäviensä hyväksi eivätkä sen kansan, mikä heidät on valinnut. Tätä on tapahtunut, koska suurella osalla maailmasta ei ole ollut kosketusta intuitioonsa, sisäiseen opastusjärjestelmäänsä. Eläessään täysin kolmannen ulottuvuuden mielen tasolla, he uskovat kaiken, mitä ääniä etsivät kertovat heille.

On uusi aika, uusi energia ja uutta tiedostamista ilmentyy joka hetki. Suoritatte loppututkintoa ja nyt alatte käsittää, että te olette ohjaksissa ja te äänestätte johtajanne virkaan ja siitä ulos. Tämä tuli valoon, kun ette äänestäneet ehdokasta, joka edustaa vanhaa ja valmista energiaa, vaan seurasitte intuitiotanne ja valitsitte uudestaan sen, joka parhaiten edustaa ykseysenergiaa. Tämä tuli suurena shokkina niille, jotka uskoivat, että he kontrolloivat lopputulosta - kuten on tapahtunut aiemmin - mutta heräämisenne valo vallitsee, rakkaat ystävät, sillä valon läsnäollessa ei voi olla varjoa.

Alkakaa rehellisesti kyseenalaistaa omat henkilökohtaiset motiivinne, silloin kun valitsette johtajia - uskonnollisia tai hallinnollisia. Valitsetteko niitä, jotka ylläpitävät vallitsevan tilan, koska se on mukava teille, tai valitsetteko niitä, jotka vain heijastavat omia henkilökohtaisia käsityksiänne ja uskomuksianne, jotka ovat hyvin ennakkoluuloisia ja vanhoja? Käsitättekö kokonaisuuden hyvän äänestysvalinnoissanne? Valaistuneena yksilönä äänestätte parasta maailmalle, luonnolle ja kaikille elämänmuodoille - ei vain sitä, minkä valittu ja mukava ryhmä uskoo parhaaksi omalle voitolleen, samalla kun paasaa sen olevan yleismaailmalliseksi hyväksi. Alkakaa kunnioittaa sisäistä opastustanne ja luottaa siihen asioissa, sillä olette nyt valmis astumaan korkeampaan itsetuntoon, mitä totuus ja valo voimaannuttaa.

Nimittäin valoa ja sen ilmentymiä on kaikille ja kaikissa, ei vain harvoissa ja valituissa, ja tämä totuus herää eloon hyvin monien tietoisuudessa tänä aikana. Silloin kun totuus syntyy valmistautuneessa sielussa, se aktivoi oman uskomusjärjestelmän intensiiviseen tutkimiseen ja kyseenalaistamiseen, mikä vuorostaan aktivoi mentaalikehon ja kaikkien valheellisten käsitysten puhdistamisen. Tämä voi saada yksilön tuntemaan voimakasta syyllisyyttä menneisyyden toimien vuoksi, joita tehtiin entisessä tietoisuustilassa. Päästäkää irti kaikesta syyllisyydestä menneisyyteen liittyen evoluutiomatkallanne, rakkaat ystävät, ja kunnioittakaa itseänne kaikista menneistä päätöksistä, koska ne tehtiin korkeimmasta tajunta- ja tietoisuustilastanne tuolloin. Jos heränneenä sieluna jolla on tieto totuudesta, teette samoja valintoja nyt, se olisi sopimatonta, koska ette eläisi korkeimmasta saavuttamastanne tietoisuustilasta.

Monet tuntevat tällä hetkellä tunnemullistusta ja ihmettelevät miksi. Negatiiviset tunteet joita tulee tyhjästä, indikoivat tunnekehon puhdistumista. Voidaan olla yhtäkkiä masentunut, vihainen, surullinen ja itsetuhoinen ilman selvää syytä. Ymmärtäkää, että on välttämätöntä puhdistaa kaikki kerääntyneet kaksinaisuus- ja erillisyysenergiat, koska ette voi ottaa niitä mukaanne uuteen ja korkeampaan. Tunne-energiat koetaan säännöllisesti uudestaan, kun ne liikkuvat energiakentän läpi ja vapautuvat.

Tärkeä asia on olla hyväksymättä näitä energioita henkilökohtaisesti omiksenne, vetäen ne takaisin sisään, väittäen niitä todellisiksi ja juosten hakemassa lääkäriltä mielialalääkkeitä. Lääkkeet vain hidastavat koko puhdistumisprosessia tai pysäyttävät sen ja se on saattava loppuun jossain kohtaa, jos teidän on tarkoitus siirtyä eteenpäin. Lähde ei koskaan ilmentänyt itseään negatiivisina tunteina, ne ovat persoonattomia. Hyväksyitte ne vain todelliseksi monien elämien kokemusten ja uskomusten kautta ja tallensitte ne sitten tunnekehoonne (jotkut hyvin syvälle). Olette nyt valmis ja riittävän kehittynyt antaaksenne niiden vapautua näkemällä sen, mihin uskotte ja mikä ilmentää ne. Yrittäkää olla antamatta niille mitään voimaa, sillä mikään laki ei tue, elätä tai ylläpidä niitä.

Puhdistumassa ovat myös vanhat solumuistot, jotka on tallennettu fyysiseen kehoon. Monilla teistä on hyvin kummallisia ja epätavallisia oireita - jotkut tuskallisia, jotkut eriskummallisia ja jotkut vain outoja: ihottumaa, kipua ja särkyä, äärimmäistä uupumusta, korvien soimista ja surisemista, pahoinvointia, päänsärkyä. Toisinaan yksilö todella elää uudelleen sen kokemuksen, joka puhdistuu. Yrittäkää olla vastustamatta, rakkaat ystävät, tehkää olonne mukavaksi, niin kuin pystytte, mutta voitte riemuita siinä oivalluksessa, että muututte ja kehitytte kaikilla tasoilla ja että korkeamman ulottuvuuden energioita integroituu jokaisen vanhasta irtipäästämisen myötä. Tulee aika, jolloin kaikki puhdistuminen ja irtipäästäminen on valmis.

Yrittäkää olla pelkäämättä, sillä te kaikki jotka luette näitä viestejä ja ymmärrätte ne, käytte läpi vanhan puhdistumista valmisteluna uuteen ja se on erilaista joka yksilöllä riippuen hänen menneiden elämiensä energiakokoelmasta. Tämä prosessi voi olla vaikea, jos ympärillänne on perhettä ja ystäviä, jotka eivät ehkä ymmärrä, mitä tapahtuu, ja jotka sanovat teille jatkuvasti, että te ette huolehdi itsestänne. Luottakaa intuitioonne, rakkaat ystävät, ja jos tunnette opastusta mennä lääkäriin saamaan apua tai vahvistusta, niin menkää, sillä pelko tai vastustaminen saa voimaa näistä kokemuksista.

Yritämme välittää tässä viestissä, että tämä vanhan fyysisen, tunne- ja mentaalienergian puhdistaminen ja irtipäästäminen on tunnistettava siksi, mitä se on. Lähettäkää rakastavasti valoa niille kehonne alueille, jotka aiheuttavat teille huolta. Puhukaa meditoidessa soluillenne ja kertokaa niille, että on aika päästää sisään jumalaisen suunnitelman valo ja päästää irti kaikesta, mikä on vanhaa, valheellista ja valmista, sekä kaikesta lääketieteellisestä uskomusperinnöstä. Jos olette väsynyt, menkää pitkäksenne. On vastustusta sanoa: "Nousen tämän yläpuolelle" tai "Vihaan tätä" jne. jne., sillä tehdessänne näin annatte voimaa jollekin, millä ei ole mitään voimaa, ja tämä on kaksinaisuuden ja erillisyyden määritelmä.

Jos löytää itsensä pelon otteesta jossain fyysisessä tilanteessa, voi olla parempi vain mennä käymään lääkärissä ja samalla pitää kiinni sisäisestä totuudesta. Tämä sallii yksilön tunnistaa vaikutelman harhaluonteen, mutta samaan aikaan myöntää, ettei hän ole vielä saavuttanut tuota tietoisuustilaa. Tämä ei ole lippu taaksepäin, vaan tapa ottaa pois "voimapiikki" tietyistä kokemuksista.

Pitäkää nämä totuudet hiljaa ja pyhästi sydämessänne, jakaen ne vain samanmielisten kanssa, sillä monet maan päällä päättävät lähteä planeetalta nyt ja toiset tarvitsevat lisää kolmannen ulottuvuuden kokemuksia, ennen kuin ovat valmiita kehittymään. Tämä informaatio vain hämmentäisi näitä rakkaita sieluja.

Nimittäin henkinen evoluutio on matka luottamukseen, mitä tulee sen tiedon kera, että se minä mikä olen, tietää, missä minun täytyy olla, mitä tarvitsen ja miten pääsen sinne.
Minä olen, mitä olen etsinyt - olen aina ollut ja tulen aina olemaan.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.


-----------
VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: