WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 21. elokuuta 2010

Kalevala koru 10.

 KIRKKORISTI
“Kirkollisen toiminnan alkuna Suomessa pidetään vuotta 1155, jolloin piispa Henrik ja Ruotsin kuningas Eerik tekivät Suomeen ensimmäisen ristiretken. Kirkon 850-vuotisjuhlakoruun on kaiverrettu roomalaisilla numeroilla kirkon vuosiluvut. Korun aihe on peräisin vihkiristeistä, jotka piispa piirsi varhaisten kirkkojen seiniin siunatulla öljyllä muistoksi kirkon vihkimisjuhlasta ja kahdestatoista apostolista. Kirkkoristin kuvio tunnetaan monien Suomen keskiaikaisten kirkkojen seinämaalauksista.” (Kalevalakoru)

Ei kommentteja: