WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Affirmaatio / osa 3.

Affirmaatio tarkoittaa filosofiassa myöntämistä, negaation eli kieltämisen ”vastakohtaa”. Sana ”vastakohta” lainausmerkeissä, koska kyseessä on vastakohta vain ns. dialektisessa ajattelussa. Vastaparien suhde on toisenlainen kuin minkälaiseksi se yleensä hahmotetaan.

Myöntää, olla affirmatiivinen, myönteinen. Mitä se merkitsee? Täytyy olla tarkka. On myönteisiä, myöntäviä lauseita, jotka ovat negatiivisia, elämän kieltäviä. Affirmatiivisuus – niin kuin minä sen ymmärrän – on muutoksen, muuttuvuuden, katoamisen ja syntymisen myöntämistä. Affirmaativuus, joka on muutoksen myöntämistä, ei merkitse passiivista alistumista, resignoitumista eikä välttämättömyyden ihailua siksi, ettei voi muuttaa todellisuutta. Affirmaation on enemmänkin aktiivista osallistumista olemassaoloon, heittäytymistä olemassaoloon.

Affirmaativuus ei poissulje kritiikkiä eikä vallitsevien arvojen tuhoamista. Mutta se ei voi olla niin kuin ilkeä satiiri pelkästään tuhoamista; se synnyttää uutta. Tästä syystä kuvaamaani affirmatiivisuutta voi verrata Mihail Bahtinin hahmottelemaan karnevaaliin. Voisi väittää enemmänkin: Karnevaali on affirmatiivisuuden voimallisin ja selkein kulturaalinen ilmaus. Bahtinin kuvaama karnevaali on muutoksen iloa, muotoutumisen ja uuden syntymisen juhlaa.

Mikä voisi olla kaunis esimerkki affirmatiivisuudesta, myöntämisestä? 

Mirkka Rekolan lause: 

”Niin laulaa päivä liekkeinä katoamisen iloa.” 

Lähde: Pasi Färmin koetinkivet 

Miten rakastaa itseään...

Affirmaatio, joka auttaa meitä muistamaan oman jumaluutemme:

"Olen jumala. Olen täydellinen sellaisena, kuin olen. Luotan
syvästi siihen, että kunnioittamalla jumaluuttani sieluni, oppaani ja
auttajani Hengessä tuovat minulle kaikki oppitunnit, joissa minun on
päästettävä irti siitä energiasta, joka ei enää palvele minua,
ja ne tuovat minulle tilaisuuksia luoda runsautta kaikkiin asioihin,
koska olen jumala. Olen täydellinen. Olen arvokas."


Lähde: Kanavointi 
- Schmitt: Ihmisen onkin pelättävä itseään
Voimalause:
"Elämä tuo eteeni aina uusia mahdollisuuksia"
Voimalause:
"Minä olen oman elämäni aurinko" 
Voimalause:
"Tämä päivä on onnen päivä" 

AFFIRMAATIO
Ajatuksilla on maailmaa muuttava voima. Ajatukset vaikuttava ihmisiin, meihin kaikkiin, ja muuttavat maailmaa meidän kauttamme. Ajatuksia syntyy asioista, joita olemme kuulleet, ja joista meille on kerrottu. Nuo ajatukset painuvat syvälle sisimpäämme, ja niistä tulee meidän uskomuksiamme. Uskomukset maailmasta ja meistä itsestämme vaikuttavat siihen, miten me näemme ja koemme tämän maailman ja itsemme.   

Me elämme tätä elämää noiden uskomusten mukaisesti. Kun uskomme maailman olevan hyvä paikka, niin sellaisena me maailman myös näemme, ja sellaisessa maailmassa me elämme. Kun uskomme pystyvämme onnistumaan, niin me yritämme kunnes onnistumme. Jos taas uskomme maailman olevan ikävä paikka, niin se tulee meille olemaan sellainen. Jos uskomme, ettemme voi onnistua, emme edes yritä.
Ajatuksilla ja uskomuksilla on suuri vaikutus meidän elämäämme. Se mihin uskomme, se yleensä on meille myös totta. Uskomuksia voi kuitenkin muuttaa. Voit itse valita, mitä ajattelet ja mihin uskot. Affirmaatio on keino muuttaa ajatuksia ja uskomuksia. Se on ajatusten voiman tietoista käyttämistä. Affirmaatioilla voit muuttaa omat uskomuksesi itsestäsi ja maailmasta. Kun ajatuksesi ja uskomuksesi muuttuvat, niin myös koko elämäsi ja maailmasi muuttuvat.
Affirmaatio tarkoittaa ajatusten toistamista, ja todeksi luomista. Se perustuu toistamiseen ja varmistamiseen. Affirmaatiot ovat ikään kuin vakuuttamista, jossa vakuutat itsellesi aina uudelleen valitsemastasi ajatuksesta, ja muutat siten menneen uskomukset. Affirmaatiota voidaan tehdä toistamalla lausetta tai ajatusta joko ääneen, tai hiljaa mielessä, tai kirjoittamalla niitä paperille. Etsi tapa, joka sopii sinulle parhaiten. Tehokkain tapa on tietenkin tehdä kaikkea kolmea.

Affirmaatioiden voima

Koe affirmaatioiden voima
Affirmaatio toimii toistamalla ja huomion kohdistamisella. Sen voima on toistossa ja keskittymisessä. Yksi epämääräinen ajatus ei ehkä vielä muuta sinua tai käytöstäsi. Tuhat ajatusta voi tehdä sen. Tuhat ajatusta, tuhat lausetta, jokainen toistettuna tietoisesti ja täydellä voimalla, voi muuttaa kaikki uskomukset. 
Affirmaatiolla on kaksi puolta. Toinen puoli on toistamisen määrä. Toistamalla tuhat lausetta voit kumota yhden vahingollisen lauseen, joka sinulle sanottiin lapsena. Toistamalla ajatusta uudelleen ja uudelleen, se uppoaa syvälle meihin, muuttaen vanhat ajatukset ja uskomukset. Monesta pienestä ajatuksesta muotoutuu suuri voima. Tämä on toistamisen voimaa. 

Toinen puoli on huomio. Ajatukset ja lauseet toistetaan tietoisesti, koko huomiolla. Keskity täydellisesti yhteen ajatukseen ja lauseeseen. Jokainen toisto on tietoinen ja voimakas. Sisällytä sanoihin oma voimasi ja energiasi. Voit sisällyttää ajatuksiin koko olemuksesi, ja silloin yksikin ajatus voi muuttaa maailmasi.

Kokeilu
 
Aloita kokeilemalla affirmaatioiden voimaa itseesi. Luo itsellesi lisää energiaa ja pirteyttä.

Aloita tämä harjoitus lausumalla näitä lauseita ääneen; ”Olen iloinen ja pirteä. Olen täynnä tarmoa ja energiaa.” 

Tarkoita jokaisella sanalla mitä sanot. Sisällytä sanoihin iloisuuden ja energisyyden tunne. Sano ne pirteästi ja tarmokkaasti. Suuntaa jokaiseen lauseeseen huomiosi ja energiasi. Toista ne ääneen selvästi ja voimakkaasti. Puhu vakuuttavasti, usko siihen mitä sanot. Ole varma, ja vakuuta itsesi sanoillasi. Toista sanoja uudestaan ja uudestaan, välillä nopeasti ja välillä hiljaa, välillä vain omassa mielessäsi. Vaihtele nopeutta ja voimaa, kokeile erilaisia painotuksia.

Pian voit huomata muutoksen itsessäsi. Voit tuntea virkeytesi ja iloisuutesi lisääntyvän. Tarmokkuutesi ja energisyytesi ovat kasvaneet. Tämä on affirmaatioiden voima.

Affirmaatioiden voima

Affirmaatioiden voima on yhä kuin toisto + huomio eli määrä + laatu. Sitä useammin toistat affirmaatioita, sitä enemmän energiaa lähetät matkaan. Sitä syvemmin suuntaat huomiosi ja energiasi sanoihin, sitä vahvempi jokainen yksittäinen ajatus on. 

Affirmaatioiden hyödyllisin voima on uskomusten muuttaminen. Kun uskomuksesi muuttuvat, muuttuu myös koko maailmasi. Affirmaatioilla voit muuttaa uskomuksesi, ja valita ja luoda itse tietoisesti uusia. Voit valita juuri sellaisia uskomuksia ja ajatuksia kuin itsellesi haluat.

Uskomusten muuttaminen
Me keräämme elämme monenlaisia uskomuksia. Jotkin uskomukset auttavat ja tukevat meitä elämässä. Toiset rajoittavat ja haittaavat meitä. Nuo uskomukset piilevät syvällä sisimmissä, niin ettemme enää itse niitä huomaa. Jos uskot alitajunnassasi aina epäonnistuvasi, niin vaikka kuinka yrittäisit, niinoma mielesi löytää kyllä keinon sabotoida sitä. Sinun mielesi pyrkii aina toteuttamaan kaikki uskomuksesi.

Me elämme uskomustemme mukaan. Ne ovat meidän sisäisiä lakeja ja sääntöjä maailmasta. Näemme ja koemme maailman niiden kautta. Ahtaiden uskomusten läpi näkyy ahdas maailma. Pelokkaat uskomukset saavat maailman tuntumaan turvattomalta. Muuta siis omat uskomuksesi, ja muutat oman elämäsi.

Uskomusten kääntäminen

Muuta uskomukset toisiksi
Uskomukset voidaan jakaa kolmeen ryhmään; uskomukset maailmasta, uskomukset omaisuuksistasi, ja uskomukset itsestäsi. On laajoja, koko elämää ja maailmaa koskevia uskomuksia. On uskomuksia meidän mahdollisuuksistamme ja ominaisuuksistamme. On myös uskomuksia meistä itsestämme, siitä keitä me olemme. 

Uskomukset voivat olla ikäviä ja rajoittavia. Ne voivat rajoittaa elämääsi, ja sitä mitä uskot voivasi saavuttaa ja kokea. Jos uskot elämän olevan paha ja sinua vastaan, voi eläminen ja siitä nauttiminen olla vaikeaa. Jos uskot, ettei sinulla ole aikaa tai mahdollisuuksia tehdä haluamaasi, et koskaan edes yritä tehdä sitä. Jos uskot olevasi arvoton ja huono, et silloin kykene ottamaan vastaan kaikkea hyvää mitä sinulle tarjotaan.

Kaikki nämä ovat rajoittavia ja haitallisia onnellisen elämän kannalta. Ajatuksia ja uskomuksia voi onneksi muuttaa. Affirmaatiot soveltuvat siihen helposti. Aloita se siis heti. Listaa kaikki ikävät ominaisuudet maailmasta, ominaisuuksistasi ja sinusta itsestäsi. Listaa ylös kaikki mitä on liian vähän, tai liian paljon, tai muuten vain väärin. 

Käytä affirmaatioita niiden muuttamiseen. Käännä ne kaikki toisin päin. Kumoa uskomukset muuttamalla ne päinvastaisiksi. Muuta kaikki negatiiviset uskomukset positiivisiksi. Sinä voit itse valita ajatuksesi ja uskomuksesi maailmasta. Voit vaihtaa lapsuudessa omaksumasi uskomukset rakastavimpiin ja valoisimpiin. Sinun ajatuksesi ovat aina sinun ajatuksiasi, ja sinä voit päättää niistä itse.

Rajoittavia uskomuksia maailmasta voi olla; ”Elämä on kovaa työtä ja kärsimystä. Maailma on täynnä köyhyyttä ja kärsimystä. Ihmiset ovat kovia ja itsekkäitä.”. Uskomukset voivat olla myös paljon epämääräisempiä kuvia kaikkeudesta, joka on täynnä rajoituksia ja pelottavia asioita. Nämä uskomukset myös saavat maailman näyttämään sinun silmissäsi juuri sellaiselta. 

Muuta ne kaikki toiseksi. Muuta ne positiivisiksi ja vapauttaviksi. Esimerkiksi näin; ”Elämä on helppoa ja huoletonta. Maailma on täynnä iloa ja riemua. Ihmiset ovat rakastavia ja ystävällisiä.”. Käännä kaikki uskomukset ja mielikuvat nurinpäin. 

Uskomuksia ominaisuuksista voi olla; ”Minulla ei ole aikaa/rahaa/lahjoja siihen. Se ei ole mahdollista.”. Muuta ne näin; ”Minulla on koko elämä aikaa.. Pystyn toteuttamaan kaikki unelmani. Minulla on kaikki mitä tarvitsen unelmieni toteuttamiseen. Kaikki on mahdollista.”
Uskomuksia itsestämme voi olla; ”Olen liian vanha/ruma/lihava. En ole tämän hyvän arvoinen. En ole rakastettu ja arvostettu.”. Muuta nämä uskomukset toiseksi näin; ”Olen nuorekas ja kaunis. Ansaitsen kaiken hyvän. Olen arvostettu ja rakastettu."

Näin kaikki uskomukset voidaan muuttaa. Kaikki negatiiviset uskomukset voidaan kääntää toiseksi. Etsi kaikki haitalliset ja rajoittavat uskomukset mielestäsi, ja kehitä niille vastalääke. Luo ajatus, joka kumoaa ne ja muuttaa ne positiivisiksi. Tee niistä affirmaatio, yksinkertainen lause, ja toista tätä lausetta usein ja tietoisesti.

Etsi jokainen rajoittava ja tukahduttava uskomus. Tunne niiden nousevan syvältä sisimmästäsi. Kuuntele noita vanhoja uskomuksia. Tunne ajatus niiden takana. Luo jokaiselle niistä oma affirmaatio, ja toista sitä kunnes tunnet muutoksen itsessäsi. 
Affirmaatioita voi tehdä missä vain ja milloin vain. Voit huutaa niitä tuuleen koko äänesi voimalla, tai ajatella hiljaa mielessä. Voit kirjoittaa niitä paperille, ja luoda kokonaisia kirjoja positiivisista ajatuksista. Toista niitä usein. Affirmaatioiden voima on toistossa ja jokaisen yksittäisen ajatuksen energiassa..

Esteiden poistaminen

Poista kaikki esteet unelmiesi tieltä

Kun emme saa elämässä jotain asiaa jota haluamme ja kaipaamme, syytämme silloin maailmaa ja muita ihmisiä. Usein syy on kuitenkin meidän omissa uskomuksissamme. Voimme sisimmässämme uskoa, ettei se ole oikeasti mahdollista. Tai että jotain asiaa on liikaa tai liian vähän, joten se ei ainakaan toteudu. Tai se ei ole yksinkertaisesti mahdollista juuri meille.
Poista kaikki esteet unelmiesi tieltä. Kirjoita ylös kaikki mitä haluat ja toivot. Tee niistä lista. Kun listasi on valmis, kirjoita niiden jokaisen perään "miksi ei". Kirjoita miksi ne eivät toteudu tai toteutuisi. Kirjoita, miksi niistä ei voisi tulla totta. Kirjoita ylös jokainen syy, kirjoita ylös se uskomus, joka estää toiveesi toteutumisen.

Kirjoita kaikki mitä tulee mieleesi. Poimi ne talteen, ja muuta jokainen niistä. Jos jotain mielestäsi puuttuu, luo affirmaatio siitä, kuinka sitä on tarpeeksi. Jos jotain on liikaa, luo sellainen joka sanoo, että sitä on juuri sopivasti. Muuta jokainen uskomus, avaa mahdollisuutesi. Luo kaikki toiveesi mahdollisiksi.

Affirmaatio on lääke mielemme rajoituksille ja vahingollisille uskomuksille. Voimme luoda niitä juuri sopivasti omaan käyttöömme. Ne ovat kuin vastalääke, joka tehdään myrkystä itsestään. Jokaiselle mielen myrkylle on oma vastalääke. Jokaista rajoitusta varten voit luoda oman affirmaation.

Uskomusten luominen

Luo kauniita uskomuksia

Voit myös luoda haluamiasi uskomuksia. Mieti mihin haluaisit uskoa, millaisena maailman haluaisit nähdä. Luo mielessäsi sellainen maailma. Voit täyttää mielesi hyvillä ja positiivisilla ajatuksilla. Voit suunnata mielesi valoon ja rakkauteen. Kaikki on mahdollista, sillä sinä olet se joka päättää ja valitsee. Mielesi pyrkii toteuttamaan kaikki ajatuksesi ja toiveesi.
Luo ajatuksista avoimia ja mahdollisia. Käytä voida-verbiä, jolloin ajatuksella on mahdollisuus muuttua ja sopeutua todellisuuteen. Esimerkiksi ajatuksesta ”Minä voitan” tulee rajoittava uskomus, joka poistaa kaikki muut vaihtoehdot. Käytä mieluummin ”Minä voin voittaa”, jolloin sinulla on enemmän tilaa liikkua ja annat tilaisuuden myös muillekin vaihtoehdoille. 

Mieti, millaisen haluat elämäsi olevan, ja millä tavalla haluat nähdä tämän maailman. Uskomuksesi maailmasta pyrkii aina tulemaan todeksi sinun elämässäsi. Voit itse valita oman todellisuutesi. Kun teet tämän tietoisesti, voit alkaa ymmärtää oikeaa ja todellista maailmaa mielen toisella puolen. Se on maailma täynnä Valoa ja Rakkautta.
http://www.visualisointi.opassivut.net/affirmaatiot.html

Ei kommentteja: