WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

perjantai 13. elokuuta 2010

Tähtitaivas

Tähtiharrastaja nauttii elokuun lämpimistä illoista

julkaistu ke klo 07:53, päivitetty ke klo 08:14
Tähtitaivas.
Kuva: YLE / Pekka Sipilä
Elokuussa Suomen eteläosiin saapuu ensimmäinen tähtihämärä kevään jälkeen. Kaukoputki kannattaa suunnata taivaalle, koska havainto-olosuhteet ovat parhaat syksyllä ja keväällä. Lämpimät illat on syytä siis käyttää hyväksi ja tiirailla esimerkiksi ns. Kesäkolmion tähtiä.
Elokuun kirkkaat illat ovat tähtiharrastajien unelmia. Tähtitaivaan tiirailun sesonki on alkanut ja Suomeen saapuvat ensimmäiset tähtihämärät sitten kevään. Taivaan tähdistöjä on mukava opetella tuntemaan kun yöt ovat vielä lämpimiä, kertoo Lahden Ursan puheenjohtaja Marko Kämäräinen.
- Jos on iltaisin havaitsemassa tähtiä, niin kylmyys ei huoleta, mikä on sitten edessä loppuvuonna, Kämäräinen toteaa.
Nähtävää taivaalla riittää. Pimeä aika on vielä lyhyt kuun alussa, mutta se pitenee nopeasti.
- Korkealla etelätaivaalla näkyvät kirkkaat Kesäkolmion tähdet, jotka koostuvat Deneb-, Vega- ja Altair-tähdistä. Sitä on kiva katsella ihan paljain silmin.
Elokuussa taivaalla voi myös nähdä esimerkiksi planeetta Jupiterin, kertoo Ursan puheenjohtaja Marko Kämäräinen.
- Silmiin pistävän kirkas Jupiter näkyy etelätaivaalla. Sitten on sellainen erikoisuus kuin Perseidien meteorisade. Sen voi nähdä itäisellä taivaalla 60 asteen korkeudella perjantain vastaisena yönä 13. päivä elokuuta ennen kolmea yöllä.
Kämäräisen mukaan taivaalla voi nähdä teoriassa jopa sata tähdenlentoa.
- Kaupunkioloissa kaikki eivät varmasti näy, koska valot haittaavat näkyvyyttä. Hyvissä olosuhteissa voi kuitenkin nähdä sata meteoria tulevan ilmakehään.
Elokuun viimeisenä lauantaina Suomessa vietetään valtakunnallista tähtiharrastuspäivää. Lahden Ursan tähtitorni Pirttiharjussa on avoinna yleisölle ja osallistumme tähtiharrastuspäivään pitämällä aurinkonäytöksen ja myös iltanäytöksen jos on selkeää, kertoo Kämäräinen.
- Toivotaan, että näemme meidän erikoisella H-alfa-suodattimellamme auringonpurkauksia, jotka nousevat auringon kiekon reunalta. Samalla myös pilkkutilanne eli jos siellä on auringon tummia täpliä, niin niitä on kiva katsella ja ihmetellä.

Lähde:
YLE Lahti 
Tähtitaivastarina 

Ei kommentteja: