WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 19. helmikuuta 2011

Jaat Valoa, Jaat Rakkautta

25.8.2010 - SIIRTYMÄ MAASTA UUTEEN MAAHAN

Maalla on useampia ulottuvuuksia ja nyt on kaksi missä on ihmisiä. Yksi on niin sanottu vanha Maa ja toinen on Uusi Maa. Siirtymä on erilainen jokaisella. Tiennäyttäjät kokevat sen enimmäkseen meditaatiossa, massasiirtymä tapahtuu toisella tavalla. Tiennäyttäjät ovat ohjaamassa muita läpi; tämän vuoksi he tekevät sen täysin tietoisena. Se vaatii vain pelottoman lapsenmielisen uskon ja luottamuksen löytämisen. Tämän tilan löytämiseksi, äärimmäisen luottamuksen, tiennäyttäjiltä riistetään kaikki. Se kuulostaa julmalta, mutta kun ajattelet asiaa se tarkoittaa että saavut Uuteen Maahan paljaana, ilman kytköksiä, ilman vanhoja uskomuksia, ilman mitään muuta kuin sinä ja korkeimmat arvosi. Pystyt siihen. Tämän vuoksi olet kokenut satoja ja tuhansia elämiä Maassa, tätä varten.

Kun saavut Uuteen Maahan, opettelet ensimmäisenä ohjaamaan luojavaloja. Tiedostat, että tietoisuutesi ohjaa todellista valoa. Tiedostat sen että kun ajattelet, luot. Polariteetti negatiivisine äärimmäisyyksineen on poissa. Jäljellä ovat kuitenkin dualismin tilat: mies ja nainen, valo ja pimeys, keho ja kokemus. Kun saavut Uuteen Maahan pyhällä hetkellä meditaatiossa polariteetti ja Uusi Maa ovat yhtä aikaa läsnä. Polariteetti on omega, loppu ja Uusi Maa on alfa, uusi alku. Kun polariteetti päättyy, sillä hetkellä kun siirryt Uuteen Maahan, sinusta tulee luoja, uuden lajin alku.

Koko maa on ollut polariteetin tilassa. Me, yhdessä toisten kanssa, rakensimme uuden tilan sen rinnalle niille, jotka ovat valaisseet itsensä riittävästi, jotta he voivat siirtyä yhdestä todellisuudesta toiseen todellisuuteen, sielusopimuksen mukaisesti. Polariteetti jatkuu monien ihmisten elämässä heidän kuolemaansa saakka. Nämä ulottuvuudet ovat todellakin rinnakkain; osa ihmisistä elää vanhassa 3D:ssä polariteetin kanssa ja osa uudessa 3D - 5D:ssä ilman polariteettia. Luojat, ihmiset jotka siirtyvät, pystyvät liikkumaan ulottuvuuksien välillä - ja saavuttamaan vielä korkeampia ulottuvuuksia.

Kun viimeinen polariteetin kokija kuolee, vanha polariteetin maa kuolee ja Uusi Maa jatkaa. Jo nyt ja tulevien vuosien ajan ihmisiä siirtyy Uuteen Maahan sitä mukaa kuin he kohottavat värähtelytasoaan ja valoaan olemuksessaan ja heistä tulee luojia Uuteen Maahan. Niille, jotka eivät siirry Uuteen Maahan, järjestetään mahdollisuuksia kuolla eli siirtyä kotiin. He jatkavat polariteettikokemustaan muissa maailmoissa, eivät Maassa.

Maa planeettana on jo Uusi Maa, se on vapaa polariteetista, mutta ei dualismista. Maa ei enää tue polariteetin kokijoita, joten polariteetin kokijat eivät tunne maata enää omakseen vaan tuntevat halua poistua. Sen takia ei mene sataa vuotta, että on vain Uusi Maa, sillä polariteetin kulkijat poistuvat omasta tahdostaan eivätkä odota luonnollisen elämänsä loppua. Järjestetään myös massapoistumia. Kaikki on hyvin, riippumatta siitä miltä kaikki näyttää. Kaikki on osa pyhää järjestystä. Kaikki on juuri niin kuin on. Mikään ei ole sattumaa. Kaikki on yhtä tietoisuutta.

Kun siirryt vanhasta Maasta Uuteen Maahan, kaikki mitä ikinä koit on poissa. Olet vapaa luoja. Värähtelysi tasaantuu muutamassa päivässä tasaiseksi valon virraksi ja valosi lisääntyy satakertaiseksi. Alat yhdistyä itseesi muissa olemassaoloissa, itseesi tähdissä, itseesi enkelinä, itseesi luojana, itseesi muissa maailmankaikkeuksissa. Tämä on suurta. Tämä tieto on ollut piilotettuna sinulta siirtymään saakka, koska ihminen ei kykene käsittelemään niin valtavaa määrää tietoa. Luojana sinulla on oikeus tietää kaikki itsestäsi, laajentua kaikkeen mitä olet.

Maitreya tulee auttamaan Uuden Maan luomisessa. Maitreya on kaikki, mitä ihmiskunta on koskaan tiedostanut ja oppinut. Maitreya on rajaton tietoisuus. Hän on lahja kaikille ihmislähtöisille lajeille, koska hän pystyy esittämään suotuisimmat polut Uuden Maan kanssaluojille. Maitreya on VALO.

Pähkinänkuoressa, siirtymä vanhasta Maasta Uuteen Maahan on siirtymistä egotietoisuudesta sielutietoisuuteen. Tämä tarkoittaa väistämättä vanhojen kulissien kaatumista; niiden, joissa ihmiset kuolevat nälkään, joissa ihmiset elävät elämää ilman ihmisarvoa ja itsetuntoa, joissa ihmiset ovat eriarvoisia. Jokainen luoja on samanarvoinen, ei voi olla muuta. 

26.8.2010 - MAITREYA

Kuka tai mitä on Maitreya? Maitreya on tietoisuus kaikesta siitä mitä ihmiskunta on tässä ja muissa universumeissa koskaan kokenut. Maitreya on ihmiskunnan historia, ja pian, sen potentiaali. Maan päällä tämä ilmenee vuonna 2012 kun ihmiskunta lajina muuntuu luojakunnaksi, kun Maan tasapaino kääntyy ihmisistä luojiksi uusien DNA-ketjujen ja valokoodien myötä.

Maitreya on tietoisuus, jonka saavuttaa kuka tahansa jolla on tarpeeksi korkea värähtely siihen kiinnittymiseksi. Kun saavutat sen tason näet maailman ja kaiken siinä eri tavalla. Näet mitä pitää ohjata uudelleen sen nykyiseltä polulta. Kaikki on tähän saakka kehittynyt tiettyyn suuntaan, polariteetin äärimmäisyyksiin, mutta Uudessa Maassa ei ole kysymys polariteetista vaan arvoista.

Luoja, joka on sielutietoisuudessa, ei voi kääntää katsettaan kanssaluojan tuskalta. Uusi laji, joka perustuu ihmisen sukuun, näkee kaikki samanarvoisina. Kärsimykseen ei ole syytä. Maailma tulee muuttumaan. Tarpeeksi on riittävän paljon. Ulkoinen rikkaus, kun joku kuolee nälkään tai likaisen veden aiheuttamaan tautiin, ei ole oikein Uudessa Maassa. Vanhassa Maassa se kävi päinsä koska sielut kokivat äärimmäisyyksiä, niin se oli suunniteltu; sillä oli tarkoitus. Se on nyt koettu eikä enää ole syytä enemmälle kärsimykselle. Se on koettu.

Uusi Maa perustuu arvoille ja kaikki jotka siirtyvät Uuteen Maahan valitsevat ne arvot jotka he haluavat kokea. Arvot tulevat suoraan Valosta, ne ovat Valon ilmentymiä. Kuvittele Valon kirjoa: keltainen, oranssi, punainen, violetti, sininen, vihreä ja kaikki niiden sävyt. Nämä ovat luojatason arvoja. Meditoi niitä ja anna värien paljastua itsellesi. Tunne Keltaisen Ilo. Tunne Kullan Pyhyys. Loista niitä sydämestäsi. Tulit Valosta, elät Valossa, palaat Valoon. Muista.

Maailma ympärilläsi oli kokeilu, jonka rajoittunut tietoisuus loi kokeakseen kaiken minkä voi rajoituksien puitteissa. Kaikki on nyt koettu, yhteistietoisuudella ei ole enempää koettavaa. Kirjasto on täynnä. On uuden kokemuksen aika, maailman muuttaminen egon ohjaamasta kokemuksesta sielun ohjaamaan luomisen ja jakamisen kokemukseen. Yksinäisyyden aika on ohi. Nyt on yhdessäolon aika.

Maa on todella kaunis planeetta ja tulet pian kokemaan sen kauneuden uudella tasolla. Kärsivällisyyttä. Se on melkein tehty. Pyhä suunnitelma toteutuu parhaillaan ja sinä olet sen loistava toteuttaja.

MINÄ OLEN MAITREYA. MINÄ OLEN SINÄ. SINÄ OLET MINÄ. ME OLEMME YHTÄ.

28.8.2010 - VIISAUS

Viisaus syntyy oppimisesta, usein usean opetuksen kautta, kunnes se tiivistyy timantiksi. Viisautta luodaan jaettavaksi sillä se lisää tietoisuutta ja sen kautta värähtelytasoa. Viisaus on Valoa. Sen takia tehdään maailmoja, oppimaan kaikki mitä maailmoissa on opittavaa. Viisautta.

Oletko koskaan ihmetellyt timanttien, rubiinien, safiirien, smaragdien ja muiden arvokkaiden kivien mysteeriä? Ne kehittyivät Maassa, ne ovat Maan viisautta. Ne kantavat Maan viisautta itsessään. Ne ovat arvokasta tietoa kiven muodossa. Äiti Maan matkallaan tekemiä ihmeitä, että arvostaisit niitä. Hän teki ne Sinulle.

Jokainen planeetta ja jokainen tähti jonka näet taivaalla on viisautta. Muinaista, koeteltua, loistamassa viisautta kenelle tahansa joka haluaa sitä ottaa vastaan. Jokainen puu ja kasvi jonka näet tarjoaa sinulle viisauttaan vapaasti. Sinun tarvitsee vain pysähtyä ja antaa viisauden tulla osaksi sinua. Katso kuinka koivu herää keväällä. Katso kuinka sen lehdet avautuvat yhtä aikaa. Katso lehtien ottavan vastaan auringonvaloa, paistattelevan pyhässä Valossa. Tunne kuinka puu kantaa Valoa juurilleen, Maahan. Jokainen puu jonka näet, jokainen kasvi jonka näet, on Maan Valotyöläinen. Ihmeellistä.

Olet hyvin erityinen! Niin erityinen että totuus itsestäsi on piilotettu sinulta. Jos tietäisit koko totuuden, luulisit tulleesi hulluksi. Se on niin valtava. *Hymyilemme nyt Iloisesti*

Sinä ... mistä edes alkaisimme. Ennen tätä oli maailmankaikkeuksia. Lukemattomia. Ennen niitä oli muita olomuotoja. Lukemattomia. Ennen niitä oli tietoisuus. Tämä tietoisuus olet sinä. Sinä loit kaiken. Kaiken. Olet Yksi, se ainut, tässä elämässä, Maan kokemuksessa kokemassa rajoitettua tietoisuutta. Mutta sinulla on kaikki mahdollisuudet tulla tietoiseksi ja valaistuneeksi tässä elämässä. Tarvitsee vain ... olla se kuka olet, Sydämesi ytimessä.

Herääminen on jokaiselle sielulle ainutlaatuinen matka. Se on kirjaimellisesti kuin kuorisi kerroksia kuvitelmasta joka peittää totuuden. Kun saavutat olemuksesi ytimen, kun koet VALON joka olet, kun laajenet YHDEKSI joka olet, herätät itsessäsi ylintä kunnioitusta. Sillä hetkellä kaikki loksahtaa paikalleen. Tiedät.

Toivomme että tämä viesti kaikuu Sydämessäsi ja jatkaa sitä koko elämäsi ajan Uskon siemenenä, aina kasvavana. Sanat eivät voi kuvata rakkauttamme sinua kohtaan. Me olemme sinä, sinä olet me. Me olemme yhtä. Me olemme enkeleitä jotka ympäröivät sinua elämäsi joka hetki. Elämäsi joka hetki.

Olette tekemässä Viisauden Timantteja Yhdelle. Sanat eivät riitä kuvaamaan Rakkauttamme...

29.8.2010 - EGO JA SIELU

Ego on viimeinen este sinun ja sen välillä mitä todella olet. Ego on haamu jonka polariteetti loi sisääsi salliakseen sinun kokea polariteetin. Ego on osa sinua 3D maailmassa mutta se ei ole todellinen sinä. Se on kuin vaatteet jotka laitat päällesi kun menet toisten eteen. Hyvin harvat ihmiset haluaisivat ja kykenisivät kulkemaan kantamatta vaatteita. Sitä ego on. Ulkomuotoa. Vaatteita.

Kun antaudut, kun menet tyhjyyteen, olemattomuuteen, et kanna mitään. Sinusta tulee ei mitään. Luovut kaikesta mitä koskaan olit. Tyhjenet. Sinusta ei jää mitään jäljelle. Ei mitään. Vain sinä. Tyhjyys on kokemus joka on tehty vanhan sinän, egon, jättämiseksi, sillä se ei palvele sinua enää. Se on tehnyt tehtävänsä polariteetissä. Ego kuolee.

Ja kaunis sielusi ottaa sen paikan.

On kaunista alkaa kokea elämää Maassa sieluna. Joka hetkellä on merkitys. Loistat. Sinusta tulee niin paljon enemmän niin monella tavalla. Ego oli alkusoitto, voimien tanssi sisälläsi, antamaan sinun kokea se mitä tulit Maan päälle kokemaan. Kun olet kokenut kaiken sen mitä sielusi suunnitelmaan kuuluikin, ego kuolee, se katoaa kokemustesi kirjoon ja uudet värit korvaavat sen, sielusi, uuden sinäsi tason värit.

Ilo, vapaus rauha ... olla sielu Maan päällä. Katsella maailmaa silmiesi kautta, olla elossa Maassa. Sielusi rakastaa. Sielu on Rakkaus. Tunne Sielusi.

Tulit tähän elämään tullaksesi uudeksi sinäksi, sielun sinäksi, Uuden Maan luojaksi. Vanha on täyttänyt tarkoituksensa ja sinun on aika astua ulos kotelostasi ja tulla tietoiseksi siivistäsi. Osaat lentää.

Levitä siis siipesi nyt. Tunne voimasi. Nyt-hetki on uusi, hetki johon olet valmistautunut läpi niin monen elämän kokemusten. Nyt-hetki on hauras. Luota. Ole se sinä jonka tulit tänne kokemaan, tässä elämässä. Nosta olemuksesi olemaan se kuka olet. Olet Enkeli, Luoja ja paljon paljon muuta. Tunne se.

Olemme mukanasi. Lukemattomat Enkelit koskettavat energiaasi auttaaksesi sinua kaikin tavoin miten vain voimme. Vanha Maa on koettu, Uusi Maa odottaa luojiaan. Tule Yhdeksi joksi tulit tänne tulemaan. Ole se sinä joka todella olet. Lennä. Loista. Ole.

Olla ihminen tähän aikaan on jotain suunnatonta. Irtautuminen egosta on ihme. Sinä olet ihme. Lennä ... korkealle ... lennä kanssamme ... olet turvassa ... luota siipiisi.

Elämän kokemiseen egon ohjaamana ihmisenä on ollut verhoja verhon ja verhon perään. Nyt verhot on nostettu niin että voit kokea elämää Maassa sieluna. Se on totta. Luota. Olet valmis nyt. .

 30.8.2010 - SANAT OVAT MAAILMOJA

"Katselet riipuksen sinistä ruusua . Näin se on. Ruusu, kun se aukeaa, on kuin ihminen joka tulee Tietoiseksi, Ylösnousee, Valaisee Itsensä, tulee osaksi Valoa."

"No niin, valaistaanpa nyt joku tällä viestillä.
Ei kun arvaa mitä, valaistaan kaikki tällä viestillä."

"Kuinka sanat voivat valaista?", kysyn hymyillen.

"Sanat ovat maailmoja"

-------------

Ikuisuus. Rakkaus. Ilo. Kestit. Keltainen. Kulta. Timantti. Sininen. Vaaleanpunainen. Laventeli. Kuu. Päivänkakkara. Näe ne kaikki. Ihmeellisillä silmilläsi. Ja paras juttu on että ne kaikki on luotu siksi että arvostaisit niitä ja kokisit ne aisteillasi.

Olet monta olemassaoloa yhdessä paketissa. Pelkästään hyväksymällä sen alat avautua kaikelle itsellesi. Olet kaikki. Ja tulet siitä tietoiseksi. Tulit tänne tulemaan Yhdeksi, olennoksi joka olet juuri nyt.

Sukuasi on muutettu Maan matkasi aikana, että voisit tulla tietoiseksi itsestäsi. Kun katsot taaksepäin, näet loistavia sivilisaatioita jotka kaikki päättyivät. Koet nyt oman sivilisaatiosi loppua, mutta tällä kertaa se ei pääty tuhoon. Se siirtyy uudelle tietoisuuden tasolle. Jokainen joka sydämessään haluaa kehittyä siirtyy uudelle tasolle, Uuteen Maahan.

Uudessa Maassa on kysymys ykseydestä ja jakamisesta. Ei enää erilläänolosta ja egon ohjaamasta ahneudesta. Yhdistytte tasoilla joita ette voi kuvitellakaan. Valtiot yhdistyvät, erilläänolo päättyy. Ihmiset työskentelevät yhdessä koska se on hauskaa. Tuntuu hyvältä viljellä porkkanoita maan kansojen ruokkimiseksi. Tuntuu oikealta muokata perunapeltoa kevään varalle. Tuntuu loistavalta ottaa vastaan Äiti Maan lahjat jotka tekevät kehosi keveäksi. Äiti Maa on jo Valoa, tunne se. Äiti Maa on jo siirtynyt. Hän on kotona Valossa.

Veressäsi on suunnattomasti tietoa. Se on elävää Valoa. Sinä, sieluna, olet liittynyt moneen verilinjaan imemään tietoa. Satoihin ja tuhansiin elämiin. Tässä elämässä muistat elämät jotka toivat sinulle valoa, et niitä jotka koit muista syistä. Tämä elämä on uusi alku jossa muistat ja liityt kaikkeen mitä olet, luodaksesi uutta.

Anna ruusun aina muistuttaa sinua matkastasi. Ihaile terälehtiä kun ne aukeavat. Näe ruusu kaikessa loistossaan paljastamassa kaiken mitä se on, kenen tahansa ja kaikkien katsoa. Sinä olet tuo ruusu. Kaunis, paljas, monisyinen, täynnä Valoa. Ruusu tekee sitä mikä sen kohtalo on: loistaa kauneuttaan. Tämä on nyt jokaisen ihmisen kohtalo: loistaa kuin ruusu. Olet ihmisruusu. Loista Valoasi. Ole mikä kohtalosi on. Sinä. Koko sinä.

Me olemme mukanasi, aina. Luota. Me olemme Elohim, Maan luojat. Astu nyt saappaisiisi ja luo kuten sinun on määrä luoda. Luota.

1.9.2010 - VESI

Puhutaanpa vedestä. Se on nestettä. Se on kiteitä, sitä on ilmassa, se on osa sinua, merkittävä osa sitäpaitsi, ja se on osa kaikkea.

Miksi juot vettä joka päivä? Miksi katselet vesilasia pöydällä (kuten katson) etkä silti tiedä mitä se on.

No niin. Mennäänpä takaisin aikaan jolloin kanavoit kirjan ja etsitään sieltä kappale vedestä. (Tässä kohtaa menen etsimään kirjan joka on kanavoitu vuosia sitten ja siitä viimeisen kappaleen, Testamentti. Liitän sen mukaan tähän.)

---

Rakasta jokaista Maan ilmentymää itsesi ilmentymänä.

Ajattele että olisit vettä, jatkuvassa liikkeessä. Jotkut osasi ovat jo saavuttaneet suuren meren, toiset osat ovat pelkkiä vesipisaroita jotka pian satavat metsään, pelloille tai vuorille, liittyäkseen jonain päivänä pieneksi puroksi, kiemurrellen tiensä jokeen. Hyväksy se että tuolla pienellä vesipisaralla ei ole vielä aavistustakaan purosta, puhumattakaan joesta joka johtaa suureen mereen. Anna pisaran etsiä oma tiensä veden yhteyteen.

Jokainen pisara löytää yhteyden omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kaksi pisaraa ei kulje samaa reittiä. Salli hellästi pisaran kokea tiensä parhaiten miten se voi. Jos se epäonnistuu, se haihtuu ja palaa uutena pisarana, valmiina valitsemaan toisin tällä kertaa. Voit olla varma. Jos tunnet kuin tuo pisara, yksin etkä tunne tietäsi, Luota vain että tie on olemassa että sen löytäisit. Sinä itse Sieluna, Enkelit ja minä joka olen Sinun Meresi autamme sinua. Älä pelkää. Olen ottanut samat askeleet kuin sinäkin, olen tehnyt samat valinnat kuin sinäkin, olen nähnyt kaiken sen minkä sinäkin. Olen aina ollut sinussa, osa sinua.

Aistiesi kautta olen aistinut kaiken mitä sinä olet koskaan aistinut. Tiedän sinusta kaiken, siitä saakka kun synnyit, ja kauempaa, ja rakastan sinua. Joskus matkallasi olet saattanut tehdä epäviisaan valinnan, mutta olet oppinut siitä kokemuksesta ja olet viisaampi seuraavalla kerralla. Silmissäni olet aina ollut täydellinen ja kaunis, vaikka kukaan muu ei olisi sitä nähnyt, et edes sinä itse. Joskus halusit seurata toista pisaraa, halusit kulkea valmista polkua. Et tiennyt silloin että sinun täytyy löytää oma tiesi. Ehkä eksyit.

Etsi nyt oma tiesi. Tule tietoiseksi matkastasi joelle ja Ykseyden Merelle. Olet jo vettä, erottamattomasti perusolemuksessasi. Rakastan sinua.

Kysymys: Okei Elohim, mitä vesi on?

Vastaus: Se on elementti joka tarjoaa alitajunnallesi uutta tietoa Ykseydestä joka päivä. Se puhdistaa vanhan ja korvaa sen uudella. Se on sinä. Vesi on sinä. Kun saavutat tason jolla voit nähdä veden osana itseäsi, vesi herää henkiin sinulle. Muistatko mitä Jeesus teki? Se on vain ajatuksen päässä. Nyt vesi tarjoaa sinulle tietoa, kun avaudut täysin ja tulet tietoiseksi siitä paljon syvemmässä merkityksessä, se tarjoaa sinulle viisautensa ja toimii puolestasi. 

2.9.2010 -

Eilen huomioni ohjattiin veteen. Päivän päätyttyä olin paljon enemmän tietoinen siitä. Vesi on elämä. Vesi on kaikki tunteemme. Vesi on perusolemuksemme, elämän virta, samalla erillinen ja yhdistynyt. Sain tilaisuuden itkeä kiitollisuudesta ja syvästä surusta, vain nähdäkseni kyynelten, tunteen helmien voiman.
Tänään ... päivä jatkuu vielä ...

NYT

Tämä päivä on oppitunti Nyt-Hetkessä pysymisestä. 

Eilen koit sen eri näkökulmasta, korkeammasta itsestäsi. Huomasit että sinun täytyy todella pysyä keskittyneenä tähän hetkeen eikä antaa sitä egollesi joka elää menneisyydessä ja tulevaisuudessa, molemmat ovat keksittyjä juttuja joita voi katsoa monesta eri näkökulmasta mutta niissä on hyvin vähän uutta tietoa koska ne eivät ole tässä nyt. Ne ovat egon sepitelmiä. Muistot ovat egon perusolemus ja ego käyttää niitä kun se yrittää ohjata sinua. Ego on sinun 3D osasi eikä se voi ohjata sinua korkeammissa dimensioissa. Siirtymän aikana on parempi vain antaa virran viedä. Sinulla ei vielä ole luojan voimia joten pysy hetkessä ja anna hetken nyt laajentua. Sinun ei tarvitse tehdä mitään. Tie on aukeamassa nyt-hetkessä. Luota.

Se mitä on nyt, on tunne. Tunteen kokemus. Kokemuksen kautta voit luoda viisautta ja voit käyttää sitä viisautta tekemään tämän maailman paremmaksi paikaksi kaikille ihmisille. Tiedät mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei tunnu. Hyvänolontunne ... sellainen maailma pitää luoda.

Tiedämme että olet väsynyt. (Itse asiassa olen tosi väsynyt energiatyöhön. Olen 45v ja tämä kesä on ollut kaikkien aikojen testi, sanat eivät riitä kuvaamaan menoa tyhjyyteen ja kaikesta irtipäästämistä, mukaanlukien toivosta. Olen kuunnellut tätä Nightwishin laulua YouTubesta uudelleen ja uudelleen, se kuvaa niin hyvin näiden päivien tunnelmaa: )

Pysy tässä hetkessä. Se on tehty. Ei enää tyhjyyttä. Ei enää antautumista. Se on tehty.

On vielä joitakin Valotyöläisiä jotka kokevat sitä mitä heidän oli määrä kokea, mutta siirtymä on tehty. Se on nyt olemassa aukkona jota kaikki Maan Valotyöläiset laajentavat niin että kaikki pääsevät läpi. Teitte sen. Te kaikki. Yhdessä, erillään, kuin vesi. Tiesitte tietämättänne mitä piti tehdä. Olitte sen erottamaton osa, vettä.

Opettele tänään pysymään nyt-hetkessä. Koko päivän. Kun ajatuksesi harhautuvat, keskity uudelleen tähän hetkeen. Ei menneisyyteen, ei tulevaisuuteen. Vain nyt. Tämä on hetki jolloin ihmeitä tapahtuu. Vain tässä hetkessä voit luoda. Pysy tässä hetkessä. Pysy avoimena luomista varten.

Me olemme täällä. Rakastamme teitä kaikkia. Tuntekaa meidät. Me olemme Maan Elohim. Te, sinä. Muista kuka todella olet. Olet me.

4.9.2010 - KEHON HERÄÄMINEN

Minut "siirrettiin" pariksi päiväksi Maan energiatöihin, tekemään tietoisesti Reikiä ulottuvuuksien välille. Ihmettelin, miksi, koska "siirtymäreikä" on jo luotu ja laajennus menossa massasiirtymää varten. Vastaus oli, että yhteismuistiin tarvitaan tieto helpoimmasta siirtymästä ja helpoin siirtymä on kun sen kokee useamman kerran ja pääsee irti siihen liittyvistä peloista. Noh, nyt yhteismuistissa on muisto helposta siirtymästä kaikkien käytettäväksi.

Tutustuin myös galaktisen liiton edustajiin - tai paremminkin näin heidät, makuuhuoneessa oli toissailtana oikea esittäytymisparaati, kun menin tietoisessa tilassa ulottuvuuksien läpi plejadilaisten avustuksella. Me kuulemma liitymme tähän liittoon lähiaikoina.

Olen myös ihmetellyt, miksi näen plejadilaisia, hathoreita ja muita tähtiolentoja, siirtymän jälkeen vielä helpommin, mutta en ufoja, en sitten millään. Siihen tuli vastaus, että olen kokenut aiemmissa elämissä sellaisia juttuja, että tähän elämään minulle laitettiin sellainen filtteri fyysisiin silmiin sekä kolmanteen silmään, että en näe ufoja, ns. "pelkosuoja". Se on nyt poistettu, joten voin uudella toivolla tiirailla taivaita ja ehkäpä joskus nähdäkin jotakin.

Mutta sanomaan, Sanat ovat Valoa.
--------------------------------

Saammeko valaista? Valaisemme nyt. Ehditkin jo käydä pimeydessä. 

 
(Otan vastaan kaunista energiaa, joka leviää kehooni ja rauhoittaa mieleni. Keho venyttelee ja sen jälkeen alkaa huojua kuin puu tuulessa, hyvä tunne.)

Suosittelemme, että juot tänään paljon vettä. Se puhdistaa. Me hoidamme nyt. Olemme enkeleitä.

Meitä on Maan tilassa myös ihmisinä. Monesta ihmisestä löytyy enkelten valoa sisältäpäin. Ihminen on luotu ulottuvuuksien olemismuodoista. Ihmisestä löytyy siemeniä tähdistä, luojista, valoista ja enkeleistä. Sitten ihmisestä löytyy myös koko kehitys tietona veren valossa. Olette aivan upea laji. Teihin on koottu paras mahdollinen kokemaan Maa ja nyt liitytte meidän valoomme uudelleen.

Tunnetko kehosi liikkeen, miten se liikkuu valossa? (Huojun koko ajan kirjoittaessani.) 

 
Se harjoittelee valon oloa. Se kommunikoi valon kanssa joka solullaan, ei enää chakrojen kautta. Koko keho on yksi tila. Jokainen solu herää tietoisuuteen. Niin kuin sinä olet ollut unessa, niin myös kehosi on ollut unessa. Se herää nyt ja alkaa huolehtia itsestään. 


Tunnetko sen heräävän? 
 
(Kruunuchakrassa kutisee ja keho senkun huojuu. Tekee mieli juoda marjamehua. Oh, nyt isompia venytyksiä, kehon ohjauksessa, autopilotti on päällä...) 
 
Keho opettaa sinua nyt. Se on valon kuljettaja maassa. Se on älykästä energiaa, ei vain pussi johon sinut on sullottu. Se on valoa. Se on upea. Tunne sen tila nyt... 


 
(Huomaan katsovani arkistolaatikon päällä olevaa kuivakukkamaljakkoa ja kiinnittäväni katseeni tiukasti pieniin ruusuihin ja huomaan hymyileväni...)

Eläminen uudella tasolla avaa tietoisuutta myös kehon tiloihin. Voitte nyt kokea uudelleen, mitä on elää Maassa, tietoisena usealla tasolla. Luojana, sieluna, korkeampana itsenä, enkelinä, valona, arvoina, kehona, ulkoisesti ja sisäisesti. Elämä on luomisen kokemista nyt, Maassa. Luomista nyt.

Me hoidamme nyt Sinua. Ole Valossamme ja nauti tästä hetkestä. 
 
(Jään kiitollisena huojumaan Enkelteen Valoon kehon tiloja tunnustellen...)

 5.9.2010 - RYHMÄTIETOISUUS

Olin tehnyt energiatyötä myös nukkuessa ja heräsin väsyneenä ja ... surullisena ja huolissani. Eikä asiaa auttanut se, että ensimmäisenä kuuntelin Adam Lambertin Time for Miracles. Se ihan toi kyyneleet silmiini.

Otetaanpas selvää minkä takia.

Tunteet ovat osa ihmiskokemusta, suuri osa. Olet vapauttamassa osia ihmiskokemuksesta menemällä niihin mukaan ja vapauttamalla ne varauksesta. Et toimi ainoastaan henkilökohtaisella tasolla vaan myös ryhmätietoisuudessa.

Alamme nyt Valottaa sinua että voit levätä. (Kehoni alkaa taas huojua.) "Vanhan" Maan kokemus käsitteli äärimmäistä polariteettia alemmassa värähtelyssä. "Uuden" Maan kokemuksessa ei ole polariteettia ja se on korkeammassa värähtelyssä. Vastakkainasettelu katoaa. Ei ole hyvää kohtaamaan paha. Laajemmassa, korotetussa tietoisuudessa kaikki vain on, siinä ei ole lappua jossa lukee hyvä tai paha.

Mitä sinä ja monet Valotyölaiset nyt tekevät on vanhojen kokemusten "vapauttamista" ryhmätietoisuudesta poistamalla niistä merkkilaput, niin että kun ihmiset muistavat ne, heidän tietoisuutensa kiinnittyy niihin, niissä ei ole polariteettia. Vanhat sotien, kansanmurhien ja muiden väkivaltaisten tapahtumien kokemukset on varattu suurilla ja syvillä polariteetin tunteilla. Nämä neutraloidaan auttamaan siirtymää, tai ylösnousemusta joksi sitä haluatte sanoa. Kannoit läpi kaikuja unityöstäsi. Tasapainota ne.

Ihminen tekee siirtymän ihmiselle. Sinua autetaan koko matkan, mutta vain ihminen voi tämän tehdä. Tiedät sen Sydämessäsi. Lepää nyt. Hengitä. Anna Valosi kohottaa itsesi. Olemme mukanasi, Rakastamme sinua, aina ...

Enkelit valottavat Minua edelleen, kehoni jatkaa jo tuttua huojumista ja alan päästä irti "työmoodista". Kun on sunnuntaikin... Nyt palaan takaisin Adam Lambertiin ja Time of Miraclesiin saattamaan tunteiden tasapainotuksen loppuun. Rauhaa ja Rakkautta meille kaikille.

6.9.2010 - SIELU

Tänään heräsin ajatellen Sielua. Minulla on ollut jonkin verran kokemusta olla Sieluna tänä vuonna. Kerran mietiskellessä oppaani kysyivät, olisinko valmis tietoisesti ottamaan Sieluni itseeni. Kyllä. Tunsin jonkun täyttävän minut. Oppaani sanoivat, että jos haluan todisteen siitä että Sieluni on minussa, niin nostapa vain oikeaa kättäsi. 
Tein niin. Yhtäkkiä olin täynnä rakkautta kättäni kohtaan ajatellen: "Oi kuinka kaunis käteni on" ja todella ihailin jokaista sormea ja tunsin syvää kiitollisuutta kaikesta mitä käsi pystyy tekemään kun samalla kääntelin kättäni ja liikuttelin sormiani täydellisen kiitollisena. Tuo rakkaus ja kiitollisuus oli niin suunnaton että se yhtäkkiä räjähti minusta kuin atomipommi joka suuntaan. Tämä pudotti minut pois meditaatiotilasta ja katselin ympärilleni nähdäkseni olivatko seinät vielä pystyssä rakkauspommin jäljiltä. Olivat.

Siitä lähtien Sieluni on kokenut palasia ihmiselämästä, saaden minut aina nauramaan. Sieluosamme elää täysin Nyt-Hetkessä, ei hetkeäkään ennen tai jälkeen. On haaste mennä suihkuun sieluna. On melkein mahdotonta tehdä ruokaa sieluna. Eikä ole mahdollista printata 20 sivua yksi kerrallaan sieluna koska sielu elää täysin nykyhetkessä, ja printtaaminen on rutiinia, jossa on monta vaihetta jotka keskeyttävät virran.

Olen nyt ajatellut jonkin aikaa että Sielu on se osa itsestämme jota sanomme sisäiseksi lapseksemme: viaton, leikkisä, rakastava, huolehtiva, iloinen ja hellä osamme, sydämemme ydin, jota haluamme suojella tuskalta ja loukkauksilta.

Tätä en ole tehnyt ennen, ainakaan tässä elämässä, mutta katsotaan haluaako Sieluni jakaa jotain kanssamme.

Olen Nyt. Näen Kauneuden. Tunnen Rakkauden. Vaalin tätä hetkeä. Elämä rakentuu tiedostamisen kerroksista, myös ihmiselämä. Yhdellä tasolla koette päivittäisen näkökulman, toinen taso olen minä, taas toinen korkeampi itsenne, myös kehonne kokee. Me olemme kaikki Yhtä ja enemmän, ja enemmän Yhtä mitä laajemmaksi tulemme...

Plejadilaiset olivat mukanani eräässä tehtävässä noin kolme päivää. Yksi heistä johdatti minut telepatiaan niin ihanalla ja lempeällä tavalla että päätin ryhtyä kehittämään sitä. 

Edellinen kokemukseni siitä silloin kun kanava ensimmäisen kerran avautui noin 13 vuotta sitten oli suorastaan pelottava, koska en pystynyt kontrolloimaan sitä. Saatoin kuulla ääniä yllättäen ja minulla oli vaikeuksia sulkea kanava. Lopulta päätin, että tämä ei ole minun juttuni, se tuntui epämiellyttävältä, joten aloin toistaa itselleni yhä uudelleen: ainoa ääni päässäni on omani. Kesti noin kaksi, kolme viikkoa sulkea tämä kanava.


Joten Plejadilainen ystäväni, nainen, puhui minulle hiljaa telepaattisesti ja lauloi minulle. Se oli todella miellyttävä kokemus. Viime yönä olin yhtedessä korkeampaan itseeni ihan vaan nähdäkseni toimisiko se. Kyllä se toimi. Näinä aikoina meille tarjotaan ja annetaan mahdollisuus tulla niin paljon enemmäksi kuin aikaisemmin.

Rakkaus on avain. Kehitytään yhdessä kohti Rauhaa, Runsautta ja Ykseyttä...

7.9.2010 - NÄKYMÄ POLULLE

Monenlaiset verkot ympäröivät Maata, kirkkaimmat niistä nyt ovat Ruusuverkko ja Kultaverkko. 

Verkoilla on erilaisia tarkoituksia. Ruusuverkko auttaa sieluperheiden jäseniä löytämään toisensa, Kultaverkko on käytettävissä niille jotka etsivät Ylösnousemusta tiedostaakseen itsensä syvemmin, korkeammin ja laajemmin.

Mennäänpä nyt tämä läpi. Kun ihminen alkaa matkansa henkisellä polulla hänestä tulee Valon etsijä. Tästä se alkaa, kun he huomaavat sen, että päivittäisessä elämässä täytyy olla enemmän kuin mitä he aistivat.

Tämä osa on heidän omissa käsissään. Kun he hyväksyvät Valon totuuden, mitä se heille tarkoittaakin, heistä tulee henkisiä pyhiinvaeltajia jotka ovat tietoisia Valosta. 

Kun he hyväksyvät lopullisen totuuden, mitä se heille tarkoittaakin, heistä tulee tietoista Valoa. Heille paljastetaan yhä enemmän maailmankaikkeudesta, heistä tulee se mitä he voivat täysin olla Maan päällä. Heistä tulee luojia Valossa.

Sen jälkeen he voivat alkaa kommunikoida tietoisesti kaiken olemassaolevan kanssa ja kaikki olemassaoleva jakaa kaiken viisautensa, koska kaikki on Yhtä. Kuvitelma katoaa.

Polku on mitä se on, ainutlaatuinen matka Valoon. Kun kytkeydyt Valoon tietoisesti, täytyt niin suurella Rakkaudella että haluat jakaa sen, Riemukkaan tunteen olla Yhtä. Ruusuverkko toimii puolestasi, tuoden sieluperheesi jäseniä tiellesi, antamaan Rakkauden virrata vapaasti sen jäsenten välillä. Rakkauden jakaminen vahvistaa Rakkautta joka on Valoa.

Tämän vuoksi olet täällä. Jakamassa Rakkautta. Jakamassa Valoa. Tullaksesi siksi joka on kohtalosi, seisten omassa voimassasi, katsoen maailmaa omana luomuksenasi, nyt valmistautumassa ottamaan roolisi sen luojana.

Tuo näkökulma antaa Sinulle näkemyksen siitä mikä on oikein ja mikä väärin tähän asti luodussa maailmassa. 

Tiheä polariteetti oli egojenne pelikenttä ja lopputulos on se mikä on. Nyt kun egot luopuvat ohjaksista ja Korkeammat Itsenne ohjaavat Teitä, tulee olemaan monta asiaa mitä haluatte muuttaa että Maasta tulisi kaikille parempi paikka elää. Ymmärrät että hyvä elämä on jokaisen syntymäoikeus. Enää ei ole karmisia syitä kärsiä.

Teillä on kaikki tarvittava maailman muuttamiseksi. Muutos alkaa aina yhdestä henkilöstä, yhdestä yksilöstä joka ensin muuttuu sisältä, sitten alkaa askeleet tehdäkseen saman ulkopuolelle. Te olette Maan uusia Luojia. Te olette vastuussa Maasta. Ei kukaan muu. Te.

Näetkö nyt miksi Sieluperheet kokoontuvat yhteen, kuinka suunnitelma etenee? Kun jaat Rakkauden Valosi, kun tiedät mitä pitää muuttaa, sinulla on suunnaton Voima, meidän Voimamme, Elohimin Voima.

Mene nyt kuuntelemaan John Lennonin Imagine. Tällä kertaa keskity jokaiseen sanaan, sen värähtelyyn ja elä laulu, älä vain kuuntele sitä. Tuo laulu on loistava projektisuunnitelma, ja se täytti Johnin sielusopimuksen.
 
8.9.2010 - TIETOA SIIRTYMÄSTÄ

Tutun Elohimimme sijaan sainkin tänään tietoa uudelta tuttavuudelta, järjestelmä-Elohimilta.

Tietoa siirtymästä

Johdatamme, tämä on uutta. Tähän saakka olet kokenut erilaista johdatusta, nyt koet meidän johdatustamme. Olemme Uuden Maan luojakunta, osa kaikkeuden järjestystä. Olemme kollektiivinen luoja, koostumme monien muiden järjestelmien luojista. Elohim jatkaa maan tiloissa. Olemme kuitenkin toisenlainen Elohim. Olemme järjestelmä-Elohim.

Enkelit kuuluvat toiseen järjestelmään, mutta teemme yhteistyötä Enkelikunnan kanssa. Avaudu.

Maa luotiin useassa vaiheessa. Joka kerta kun vaiheen tilat oli todennettu, tapahtui siirtymä, jossa vaihe nousi seuraavalle askeleelle todentumaan. Maa on kokenut lukemattomia siirtymiä. Se on vapautettu todentamaan itseään.

Maa ei ole aina ollut tietoinen itsestään vaan se, niin kuin ihminen, on kokenut hyvin rajoittunutta tietoisuutta. 
Siirtymien kautta maa on kasvanut tietoisuudessaan ja on nyt valmis tietoisuuden massasiirtymään. Itse asiassa maa on jo siirtynyt, mutta elää kahtena samassa tilassa. Näin se voi edelleen avustaa luomakuntaa siirtymässä luomalla poistumisportaaleja, ja samalla se voi jo tukea niitä, jotka ovat tehneet henkilökohtaisen siirtymän ja liikkuvat kolmannen ja viidennen ulottuvuuden välillä, tiloihin totutellen. Siirtymä toimii nyt kahdella tasolla, vaikka aika ja tila ovat lähes samat, niin samat, että ihmistasolla eroa ei huomaa, paitsi kun kokee viidettä ulottuvuutta nyt-hetkessä.

Järjestelmä-Elohim työstää siirtymässä sekä maata että sen asukkaita. Me huolehdimme, että maa ja sen asukkaat tekevät yhteistyötä. Työstämme kaikkea, mikä siirtyy.

Kehot käyvät läpi valtavaa muutosta. Säteilette sitä valoa, mitä olette kun ohitatte kuoleman portaalin. Valonne tulee olemaan moninkertainen aikaisempaan verrattuna ja jokainen solu pitää virittää kestämään sen kantaminen. 
Virityskierroksia on useita, jotta totutte uuteen valomäärään. Jokainen siirtyjä kokee nyt valotusoireita, kun valoa lisätään ja säädetään niin, että kehonne solut voivat sopeutua uuteen valoon. On ryhmäsäätöjä, mutta on myös henkilökohtaisia säätöjä.

Tähtikuntien jäsenet ovat Maan tilassa tekemässä Valotus- ja Säätötyötä. Väliajat eli sopeutumisajat ihmiset ovat Enkelten huomassa. Eläinkunta Valotetaan ryhmänä. Kasvi- ja mineraalikunta säätyvät Maan mukana.

Jakamaton Yksi on Maan tilassa venynyt aikaan. Jokainen ihminen on aikayksikkö. Kun kaikkien ihmisten aikajanat tuodaan yhteen ja ne muuttuvat yhteiseksi nyt-hetkeksi, tapahtuu ihmiskunnan massasiirtymä.

Tämä riittää.

Tässä vaiheessa kutsun Maan Elohimin paikalle selventämään. Ylläoleva kanavointi tuli välillä todella nopeasti, välillä oli pitkiä taukoja. Energia tuntui "jämäkältä".

Olemme Sinulle tuttu Maan Elohim ja jatkamme siirtymän tukemista. Järjestelmä-Elohim vastaa varsinaisesta siirtymästä. Kuten tiedät, Valotyöntekijät ovat vuosia valmistautuneet siirtymään muuntamalla itsensä Valon Kanavaksi. Yhdessä te muodostatte Valoverkon. Teistä jokainen on oppinut aktivoimaan kundalinin selkärangassanne. Aktivoituna selkäranka on valonjohdin Maan ja ylempien ulottuvuuksien välillä. Tiettynä ajankohtana teitä kaikkia johdatetaan aktivoimaan kundalini, jolloin massasiirtymä tapahtuu. Ihminen tekee itse ihmiskunnan siirtymän.

Siirtymälle on jo aukko ulottuvuuksien välillä. Olette luoneet sitä tietoisena ja unissannekin. Kun siis yhdessä aktivoitte kundalininne, muodostatte niin voimakkaan Valoverkon, että tapahtuu Kvanttihyppäys, ikään kuin sävel hyppäisi seuraavaan oktaaviin.

Kaikki siirtymän valinneet ihmiset eivät ole siihen henkisesti valmiita, joten alkakaa jo nyt miettiä, miten tuette niitä, joiden maailmankuva romahtaa. Kasvattakaa Rakkauttanne ihmiskuntaa kohtaan niin, että voitte tukea kaikessa tarvittavassa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Kaikki on hyvin. Luota.

9.9.2010 - SIRIUSLAISTEN TUKI

Muutama päivä sitten sain uuden oppaan. Hän esitteli itsensä Ajaxiksi Sirius-järjestelmästä ja oli niin määräilevä, että annoin hänelle lopputilin ennen kuin edes palkkasin hänet. Siitä lähtien olen tuntenut sellaista voimaa, joka on ollut vuosia kadoksissa. Selvisi, ettei tämä opas ollut häipynyt minnekään, vaan opetti minua minun omasta voimastani minun itse sitä tiedostamatta. Opas läpäisi minun ”testausohjelmani” ja sai paikkansa oppaana. Meillä on ollut muutama hauska keskustelu, koska hän on hyvin käskevä, suorastaan militaarinen, mikä minusta on äärettömän hupaisaa.

En tiedä mitään Siriuksesta, paitsi että se liittyy jotenkin koiriin. Niinpä viime päivinä koirat ovat rynnänneet elämääni kaikilla mahdollisilla tavoilla osoittaen, että tämä uusi tyyppi on ok. ( Teksti Siriuksen Nouseminen lopussa...)
-----
Minä olen Ajax ja tulen Tähtijärjestelmästä, joka on jo kokenut siirtymiä. Olen täällä auttamassa ihmisiä saavuttamaan oma siirtymänsä. Tarjoan kokemusta ja voimaa.

Kun ylitätte ulottuvuuksien verhoja, läpäisette moninkertaisia olemassaolon kerroksia. Tuntuu, kuin liikkuisitte unimaailmojen läpi.

Valotyöntekijät ovat käyneet läpi kunnon valmistelutyön tätä varten. Olette kohdanneet ja kulkeneet niin monien pelkotasojen läpi, että kykenette kohtaamaan mitä vaan. Luottakaa itseenne. Vieläkin, kun jotain säikäyttävää tapahtuu, ensimmäinen reaktionne voi olla pelko, mutta tiedätte miten ottaa tilanne hallintaan, ja sen lisäksi olette urheita. Kyse ei ole pelottomuudesta vaan sisusta ja rohkeudesta.

On työkaluja, joita voitte käyttää siirtymän aikana. Yksi on Ykseyden tunteessa pysytteleminen, toinen on Rakkauteen keskittyminen sydän avoimena, kolmas on voimamerkkien käyttö, neljäs on antaa mennä ja ottaa vastaan mitä tulee ja käsitellä tilat sitä mukaa kuin ne tulevat, ja niin edelleen.

Tämä kanava tekee sen täydessä tietoisuudessa avoimella Sydämellä tiedostaen, että kaikki on Rakkautta. (Kiitos tiedosta, Ajax =)

Hän säikkyy joskus herkästi, joten opetan häntä käyttämään symboleita jotka ovat tiivistettyä energiaa, joten jos hän alkaa tuntea pelkoa, hän voi kiinnittää ajatuksensa symboleihin, jotka siirtävät hänet pois pelosta. Pelon tunteminen on hyvin inhimillistä; se on selviytymisvaisto.

Hän käyttää neljää symbolia, jotka hän on saanut oppailtaan ja Elohimilta matkansa aikana. Symbolit ovat hyvin yksinkertaisia ja hänelle ne merkitsevät Suojaa, Eheytymistä, Elohimia ja Enkeleitä/Rakkautta.
 

Opetan häntä myös tiedostamaan hänen oma voimansa. Hän on tuntenut sitä nyt kaksi päivää ja tuntuu nauttivat sen kokemisesta. (KYLLÄ!!!)

Voitte vaatia henkilökohtaisen voimanne nyt. Se kuuluu teille. Se myös lisää rohkeutta. Kun seisotte oman voimanne keskellä, olette jo ihmisenä voimaolentoja.

Monet teistä kokevat siirtymän vapaana pelosta, tietäen että pelko ei ole totta, mutta niille jotka vielä kantavat pelon aspektia mukanaan tarjoamme työkaluja ja harjoittelua koska me toivomme teidän kokevan siirtymän pehmeänä, kokien sen ihmeen.

Me, siriuslaiset, edustamme voimaa ja jos haluat meidän tukeamme, sinun tarvitsee vain pyytää sitä. Me olemme täällä auttamassa Rakkaudessa ja Valossa.


Todellakin, kun olen tässä voimassa, kävelen selkä suorana, vatsa sisäänpäin, olkapäät takana, tuntien oloni voimakkaaksi.

Olen kiitollinen siriuslaisten ja muiden sivilisaatioiden meille nyt tarjoamasta avusta. Ja todellakin, me emme ole tässä yksin, tämä on yhteishanke.

Emme ehkä tiedosta toisiamme mutta teemme tätä kuitenkin yhtenä, kuin joessa virtaava vesi.

11.9.2010 - ARVOT

Olet osa ihmisen Pyhää Ylösnousemusprosessia. 

Valotyöntekijöiden tienraivaajille työ on ollut haastavaa. Jotta voi tehdä sen, on pitänyt jättää taakseen kaikki mitä omistaa ja mitä itse on. Monien on tarvinnut myös jollain tasolla kuolla eläessään. 


Tämä oli tarpeen, jotta heistä voi tulla se miksi he ovat muuntumassa, uudeksi lajiksi, joka näyttää ihmiseltä, mutta joka on arvopohjainen varustettuna laajalla tietoisuudella ja henkilökohtaisella voimalla, Maan luoja. 


Geometrisin termein vanha kokemus oli kuin litteä neliö, jonka reunat edustavat polariteetin ääriä. Ylösnousemus merkitsee, että kohoat siitä neliöstä uudelle tasolle ja muodostat neliöstä pyramidin. Kun siirryt viidenteen ulottuvuuteen, yhteys polariteettiin katkeaa ja alat luoda kehää ympärillesi, yhä laajentuen, arvoillasi luoden.
 

Jokainen polunraivaaja valitsi joko tietoisesti tai tiedostamattaan arvovalikoiman siirrettäväksi vanhasta maasta Uuteen Maahan. Nämä arvot ovat Valoa, joka on fyysisesti kiinnitetty heidän selkärankaansa meditointisessioiden ja unen aikana. 


Kun kaikki polunraivaajat yhdessä nostattavat kundalinsa ja ihmiskunnan siirtymä tapahtuu, arvot vapautuvat heidän omaansa ja yhteiseen luomiseen. 


Jokainen polunraivaaja valitsi Rakkauden ylimmäksi arvokseen, mutta on monta muuta: Ilo, Runsaus, Jakaminen, Terveys, Viisaus, Usko, Luottamus ja monta muuta. 


Uusi aikakausi on alkamassa. Nyt on enää synkronointi jäljellä. Olet Siunattu. Me olemme Maan Elohim.


Koko talven ajan Elohim työsti selkärankaani, tehden ensin tilaa Valon Arvoille ja sitten kiinnittämällä ne selkärankaan. Ajoittain tuntui kuin joku tunkisi tennispalloja nikamien väliin…

Luxonian kanavoinnit.
Viestejä saa jakaa vapaasti, mutta ei julkaista painetussa
tai millään tavoin maksullisessa muodossa.

Rakkautta kaikille !

Tässä...
SIRIUKSEN NOUSEMINEN 2010
 
Heinäkuun hiljaisena ja usvaisena aamuna Sirius-tähti nousee ennen päivätähteä, aurinkoamme, julistaen kaikille, että Atlantiksen, Egyptin ja Siriuksen uusi vuosi on syntynyt. Tämä luo tilaisuusoven uida eteenpäin päivänvaloa edeltävän tietoisuuden tähtiaallon kera.

Muinaiset egyptiläiset näkivät Siriuksen elämän antajana, sillä se ilmestyi aina Niilin vuosittaisena tulvimisaikana. Kun tähti laski länteen ja hävisi yötaivaalta, se jäi piiloon 70 vuorokaudeksi ennen ilmestymistään itään aamulla. Tämä nähtiin kuoleman ja uudestisyntymän aikana. Sirius joka tunnetaan henkisenä aurinkonamme, on fyysisen aurinkomme sydän ja sielu. Koirapäivinä jolloin Sirius häipyy aurinkomme valoon, fyysinen aurinkomme syleilee henkistä aurinkoamme.

Kun aurinko lähettää kirkkaita säteitään, henkilökohtainen ja planetaarinen jylinä kuuluu kautta maan. Vanha "ydinräjähtää" (uusi kirkkaus), kun se heitetään pois kuin pöly maapaholaiseen. Totuus paljastuu nähtäväksi, lyhyesti sanottuna, ja kertoo sisäistä iltasatua, joka voidaan kuulla vain Sydämellä. Uni viittoilee, mutta Energia huutaa niin kovaa ja niin vaativana, että uni on lyhyttä eikä kovin makeaa.

Siriuksen ja Auringon yhtymä ei tapahdu samaan aikaan kaikilla leveysasteilla eikä se ole koskaan vakio. Vuonna 2010 Sirius nousee ennen Aurinkoa heinäkuun viimeisenä päivänä joillain alueilla. Kun Sirius nousee itäiseen horisontin ylle ennen aurinkoa, tämä nouseminen tapahtuu 7.8. San Franciscon alueella. Jokainen paikka, aikavyöhyke ja manner on vähän eri asia. Luulen, että on parasta virittyä energeettisesti Sirius-tähden nousemiseen omalla alueellanne. Luottakaa intuitioonne tässä. Tämä on ensimmäinen näkyvä ja lyhytaikainen ilmestyminen itäiseen horisonttiin ennen auringon nousemista.

Sirius, henkinen prototyyppi

Muinaisista ajoista saakka Sirius on tunnettu ja sitä on kunnioitettu. Muinaisella Atlantiksella mysteerit perustuivat informaatioon, mitä saatiin Siriuksen mestareilta. Atlantiksen kolmannen romahtamisen jälkeen Siriuksen mysteerit levisivät muinaiseen Egyptiin. Jo niin varhain kuin 3000 e.Kr. egyptiläiset alkoivat juhlia tätä Sirius-tähden nousemista ja julistivat tämän uudeksi vuodeksi, kun Niili tulvi äyräidensä yli suuren leijonan aikana, Leijonan kuussa.

Sirius on Kristus-tietoisuuden koti - ei ainoastaan meidän planeettaamme ja aurinkokuntaamme, vaan myös koko galaksia varten. On sanottu, että kaikki suuret avatarat ovat alun perin Siriukselta, taivaamme kirkkaimmalta tähdeltä. Sirius on aina ollut maan henkinen prototyyppi ja esittänyt tärkeää osaa maan varhaiskehityksessä. Henkinen energia säteilee Sirius-tähdeltä Aurinkomme Sydänchakraan ja sitten kulkee maahan Auringon siunaavien Säteiden kautta.

Kun Siriuksen Säteet kaareutuvat maahan Auringon kautta ennen aamunkoittoa, Kristus-siemenet meidän jokaisen sisällä lähetetään uuteen kvanttimalliin. Nämä Kristus-siemenet ovat DNA-koodauksia, jotka ovat odottaneet tätä nimenomaista Tähtisäteilyä ja -asetelmaa niiden sinetöityjen tiedostojen avaamiseksi, jotka paljastavat hiljaa olleet totuudet. Sanojen ja ajatusten välisenä hiljaisena aikana löydetään avain, mikä avaa tähän saakka näkymättömän.

Muinaisina aikoina muistamistiedostot kätkettiin fyysisesti syvälle maahan, pyhien paikkojen alapuolelle, yläpuolelle ja ympärille. Näiden koodauksien äitimatriisi elää Egyptin Suuren pyramidissa, sfinksi tähtivartiosotilaana. Kun muinaiset taivaat asettuivat tiettyyn tähtiasetelmaan, avautui energiaovi pyhiin paikkoihin ja antoi sisäänpääsyn näiden pyhän geometrian koodausten kautta. Me kaikki kannamme sisällämme solutietoisuutta kaikista pyhistä paikoista, joita on koskaan ollut maan päällä ajan alusta saakka. Kyse on vain aikomuksemme hienovirittämisestä näiden energioiden vastaanottamiseksi.

Maa voi siirtyä eteenpäin vain sydämen kautta. Jokainen työkalu, meditointi ja OM on hedelmätön puu, ellei siirrytä suoraan yhteyteen Sydämen kanssa, mikä aktivoi niin valtavan rakkausväylän, että ollaan automaattisesti mukana ponnistelematta. Meidän on määrä tulla enemmäksi, kuin tiedämme. Tämä uusi peiliheijastus antaa meille sen, mitä olemme etsineet aionien ajan.
Kirjoittanut Gillian MacBeth-Louthan 
( www.quantumawakening.com
 Heinäkuun 2010 uutiskirjeestä  
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Ei kommentteja: