Karon muisto / 2.

Lammellamme oli kaksi joutsenta aamusta iltapäivään tuoden terveiset Karolta. Kiitos, kiitos, kiitos!

"Satumetsän laidalla oli portti.
Se oli pieni portti, pienin kaikista.
Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.
Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät.
Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella.
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira,
se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista…
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
Miksi suren, miksi itken niin paljon?
Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla."
-tuntematon-

Olit mulle koira sä rakkahin,
sitä aikaa ei voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.
Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

Jossakin ylhäällä hoveissa taivaan
koiraenkeli pieni odottaa
ei enkelten kanssa leiki se lainkaan
vaan yksin portille istahtaa
"pian isäntä saapuu, tiedän sen
ja minulle huutaa kutsuen".

Muut enkelit kulkevat ohitse sen
matkalla luo valtaistuimen
se katsettaan luo niihin suruissaan
ja yhä odottaa portillaan
"mä tiedän, että jos odotan,
mua isäntä kutsuu, kutsuuhan"?

Ja isäntä alhaalla päällä maan
istuu nojatuolissaan
unohtaa joskus ja hiljaa kuiskaa
"on koira poissa, ei hännänhuiskaa"
koiraenkeli korviaan höristää
ja unissaan muistaa isäntää

Ja kun isäntä viimein tultuaan
ulkopuolella odottaa vuoroaan
että kuolema ovea raottaa
ja hänkin sisälle tulla saa
hän kuulee tutun haukunnan
pienen koiraenkelin rakkahan...

"Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni koira uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
ne onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa."

-Hannele Vänskä -