WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 18. toukokuuta 2010

Alkulähde

Tähdätkää uuteen ja parempaan

Isä Jumalan suuri suunnitelma toteutuu viimeistä piirtoa myöten.
Suunnitelmaan kuuluu maapallon värähtelytason kohoaminen. Kaikki tapahtumat eivät ole ennustettavissa, koska kaikki riippuu kaikesta ja monet tekijät vaikuttavat samanaikaisesti. Myös kosmiset tekijät ovat kuvassa mukana. Kosmiset konstellaatiot voivat edistää tai hidastaa tapahtumien kehitystä. Isä Luoja yksin tietää kaiken. Suuren suunnitelman päälinjat kuitenkin ovat tiedossa. Niihin kuuluu värähtelytason nousu, inkarnaatio- ja evoluutiokehityksen uusi vaihe. Kaikki kulkee kohti tätä uutta vaihetta.
Paljon vanhaa, uuteen kehitysvaiheeseen soveltumatonta karsiutuu pois. Monia vanhakantaisia, negatiivisia asioita hylätään. Sopeutumisvaiheen jälkeen ihmiskunnan elämä seestyy ja selkiytyy. Se nousee uudelle tasolle, jota leimaavat yhteistyö, suvaitsevaisuus, erilaisuuden hyväksyminen, kaikkien oikeuksien kunnioittaminen ja rauhanomainen kehitys. Valon voimat auttavat ihmiskunnan kehitystä laajemmassa mitassa, kun uusi ihmiskunta tunnustaa kehittyneempien ja korkeampien voimien olemassaolon ja kun näiden voimien apua pyydetään yleisesti.
Paljon vanhaa jää pois ihmisten elämästä, mutta paljon uutta tulee tilalle. Moni negatiivinen asia korvautuu positiivisella vaihtoehdolla. Sairaudet vähenevät eikä kukaan kärsi nälkää. Kaikista huolehditaan ja kaikki saavat apua. Ihmiset järjestyvät uudelleen siten, että jokaisen tarpeet, kyvyt ja mahdollisuudet otetaan huomioon. Tavarakeskeisestä yhteiskunnasta siirrytään ihmiskeskeiseen yhteiskuntaan. Jännitystä ei enää haeta itsekkäistä pyrkimyksistä, riistosta, sorrosta ja rikoksista, vaan yhteyksistä toisiin maailmoihin ja ulottuvuuksiin. Elämän sisältöä ei enää etsitä tavaran keruusta, aineellisten arvojen saalistamisesta eikä arvoasemien tavoittelusta, vaan yksilöllisestä ja yhteisöllisestä kehityksestä sekä tietoisuuden laajenemisesta.
Uusi yhteiskunta alkaa nyt häämöttää, mutta uuteen päästään vain siirtymävaiheen kautta. Olkaa turvallisella mielellä ja tähdätkää kaikessa uuteen ja parempaan. Isä Jumalan tahto toteutuu kauttanne, Kristuksen rakkaus ja valo uudistaa ja suojelee teitä. Valon voimat ovat puolellanne.
Lähde:
P.H. / Boldea
Kokoelman tekstejä saa mielin määrin kopioida ja levittää.
Pirkkalassa 8.6.1997
Pekka Heinänen

Ei kommentteja: