"Kysymys on tuttu. Ehkä kysymys onkin väärin asetettu.. Ehkä pitäisikin kysyä mitä on minuus, onko sitä yleensä lainkaan olemassa kun sen ympäriltä riisutaan pois kaikki sälä, joka tuota minuutta pitää pystyssä.
Jos isäni ja äitini eivät olisi tavanneet, olisiko Minua olemassa? Jos olisi, missä silloin olisin? Kuka minä olisin? Olisinko tuulen havinana puun latvoissa, tai ehkä kiiltäväkylkinen kala omassa elementissään..?
Kun vanhempani kuitenkin tapasivat ja minä synnyin niin kutsuttuun fyysiseen maailmaan, olitko silloin olemassa? Olin lapsi, vapaa kaikista käsitteistä. Vai olin olemisen valtameressä, mutta tiesinkö olevani? Onko henkilöni, joka kantaa tiettyä nimeä ja sosiaaliturvatunnusta, se Itse joka minä olet, vai oletko jotakin muuta..?
Minun tämän hetkinen näkemykseni on se, että elämä maassa on matka. Matka kohden Korkeampaa Itseyttä, sitä joka on tuon pienen minuuteni taustalla ja jolle ei voida antaa mitään nimeä. Tuo Itse on riippumaton kaikista uskonnoista, kaikista käsitteistä ja parhaiten sen voinee löytää hiljaisuudesta ja olemalla täysin läsnä…-Tässä ja Nyt!
Kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa läsnäolon tilassa tapahtuu jotakin maagista. Naamiot, persoonat eivät kohtaa, vaan ne jotka ovat noiden naamioiden takana. Ja parhaimmillaan tuossa kohtaamisessa ihminen ymmärtää kohdanneensa oman Itsensä. Sillä on vain yksi Jumala, nimitimmepä häntä millä nimillä tahansa. Yksi Itse, joka näyttää kyllä jakautuneen moneksi, mutta joka me kaikki, Sinä ja minä, olemme.
Aivan kuten ei voi sanoa, että sade joka lankeaa maahan olisi eri sade eri puolilla kaupunkia, olemme me luodutkin jakautuneet moniksi pisaroiksi, mutta perusolemuksemme on yhtä ja samaa.. Rakkautta, Olemista ja Iloa".
pohdintaani
Aivan kuten ei voi sanoa, että sade joka lankeaa maahan olisi eri sade eri puolilla kaupunkia, olemme me luodutkin jakautuneet moniksi pisaroiksi, mutta perusolemuksemme on yhtä ja samaa.. Rakkautta, Olemista ja Iloa".
pohdintaani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti