WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 1. toukokuuta 2010

Valo on Elämä

Sateenkaari 1.5.2010 kaupungilla.. ei meidän takapihalta...


Maailman synty alkoi ympyrästä, pisteestä, kolmiosta ja neliöstä, aina 9-lukuun asti, jolloin sen yhdistelmäksi tuli ensimmäinen viiva ja ympyrä. Kaiken ilmennyksen alkuperäinen muoto atomista maapalloon, ihmisestä enkeliin asti, on pallomainen. Ihminen on henkenä pallo, fyysisesti ilmenneenä kuutio.

Fyysisesti ajatellen ihmisen kehitys lähtee munasolusta. Joka kerta kun ihminen syntyy maailmaan, tapahtuu ns. ympyrän neliöiminen eli pallon kuutioiminen, siis luomistapahtuma. Henki pukeutuu aineeseen luomisen lakien mukaan.

Jokaista ihmistä ympäröi aurinen muna, joka on ihmisen tärkein prinssiippi. Loistava muna. Aurinen muna ja maailmanmuna ovat YKSI JA SAMA ASIA. Ihminen elää loistavassa munassa, ja ihmisessä, jokaisessa ihmisessä, uinuu syntymistään odottava maailma.

Valo on Elämä
Sen paisuvasta sähköisestä helmasta lähtee aine ja henki. Sen säteissä on kaiken fyysillisen ja kemiallisen toiminnan ja kaikkien kosmillisten ja henkisten ilmiöitten synty. Se antaa elämää ja aikaansaa kuolemaa ja sen Alkupisteestä lähtevät asteittain olemassaoloon tuhannet miljoonat maailmat, näkyvät ja näkymättömät taivaankappaleet.

Ensimmäisestä Säteestä syttyi tuli, joka on polttimo eli linssi, jonka kautta kulkien Alkuvalon Säteet aineellistuvat ja saavat aikaan kaikkien voimien vuorovaikutuksen.

VALO-TULI-LIEKKI

Liekki ei muutu, vaikka siitä sytytetään toisia liekkejä. Sitä ei koskaan voida muuttaa toisenlaiseksi, sitä ei voi koskaan väärentää.

Valo ja Tuli esiintyvät minulle niin ruumiillisessa kuin sielullisessa ja henkisessä maailmassa. Logos on ristiinnaulinnut itsensä aineeseen.

Uudessa Testamentissä on kirjoitettu: " Alussa oli Sana ja Sana oli Jumala. Hänessä oli Elämä ja Elämä oli ihmisten Valo. Ja Valo loistaa pimeässä ja pimeä ei sitä käsittänyt".

Luomisen edetessä aine tiivistyy "alaspäin" mentäessä, kunnes tullaan fyysis-eetteriseen maailmaan. Tuo Valon alaslaskema säde yhä himmenee taso tasolta, kunnes se alimmassa maailmoissa ei enää erotu ympäristölleen alkuperäisenä Valona lainkaan. Vaikka se itsessään sisäisesti on kaikkialla samaa alkuperäistä Valoa, ulkonaisesti se saa kunkin tason lakien mukaisen muodon, aineellisen verhon ympärilleen. Loistava Alkuvalo näkyy meille ihmisille aineen pimeytenä. Sisällä oleva Valo näkyy läpi kaikkien maailmoiden ainoastaan " ylhäältäpäin" eli alkuperäistä Valoa vastaan tajunnan avulla.

Metsä on Jumalan metsä
Meri on Jumalan meri
Maa on Jumalan maa
Taivas on jumalan taivas

Kaikki on elämää, jumalaista elämää ja ihminen on vain osa maailmasta; muu luomakunta on ihmisen kanssa tasavertainen. Jumala ei ole maailman ulkopuolella vaan sisältyy maailmankaikkeuteen.

Kun opin tietämään, että olen Valosta ja Elämästä luotu, silloin tulen palaamaan takaisin Valoon ja Elämään.

Aivan hetki sitten etupihallemme paistoi ilta-aurinko, tumma pilvi pudotti vesipisaroitaan maahan , heijastaen kauniin sateenkaaren takapihallemme.

Kiitos, kiitos, kiitos....

pohdintaani 

Ei kommentteja: