WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Varjoenergia ja Atlantiksen rooli

ArkkiEnkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn ( www.starchildascension.org)
Syyskuu 2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Varjoenergia ja Atlantiksen rooli

Rakkaat valotyöntekijät, kun uuden maapallon taianomainen ja mystinen energia on perustettu, teidän on myös kohdattava pelon ja manipuloinnin tuleminen taas pintaan yhteiskunta- ja tiedotusjärjestelmissänne. Nyt ehkä kysytte, miksi näin on, kun uuden maapallon energia on niin voimakasta?

No, voimme sanoa, että kun muututte ihmisenkeli-itsenne korkeampaan "versioon", olette puhdistaneet DNA:stanne kaikki vääristymät ja olette yhdistämässä kaikkea sitä, mitä olette olleet menneissä aikajaksoissa, niin että todellinen tai ydinolemuksenne voi tulla esiin. Tässä prosessissa olette yhdistäneet sekä Lemurian että Atlantiksen ajan kokemuksia. Tämä on tehnyt teille mahdolliseksi paratiisikoodien aktivoimisen ja energisoinut planeetan pitkäaikaista uudelleenrakentamista paratiisikodiksi olennoille, jotka astuvat maan päällä. Mutta se on myös tarkoittanut sen varjoenergian kohtaamista ja käsittelemistä, mitä heijastaa yksi suurimmista traumoista, mitä maapallo ja sen ihmiset ovat kohdanneet "lähihistoriassa".

Rakkaat ystävät, tämä on Atlantiksen tuhoutuminen, jolloin ne valtavat kristallit jotka ylläpitivät kosmisten portaalien ja tähtiporttien valokoodeja, eivät enää pystyneet tekemään työtään, koska niiden vartijoiden sydämet olivat pimenneet. Kuten olemme sanoneet aiemmin, tämä oli tulosta monilla tasoilla tehdyistä valinnoista, mitkä tekivät mahdolliseksi ihmisen tiettyjä kykyjä kehittävän polun. Näihin sisältyivät ajattelun nopea kehittyminen ja egon esiintuleminen. Kumpikaan näistä ei ole sinällään "huono" asia, mutta niistä oli valitettavia sivuvaikutuksia, mm. erillisyyden ja vieraantumisen tunne, alhainen itsetunto tai sen puuttuminen ja sen seurauksena syyllisyyttä, masennusta ja ahdistusta epäonnistumisesta, mitkä rekisteröitiin DNA:han ja Akaasisiin tiedostoihin.

Kutsumme tätä energiaa negatiivisiksi Atlantis-koodeiksi ja tiedämme, että nämä perustuvat vääriin ajatuksiin ja väärään informaatioon sekä ymmärrykseen puutteeseen planeetan ihmisevoluution prosesseista. Mutta näitä käyttävät manipuloimiseen ne, jotka pyrkivät säilyttämään kontrollin maasta ja sen asukkaista pelon avulla ja kieltämällä heiltä vapauden. Rakkaat ystävät, te olette vapaita! Tietäkää, että te olette vapaita! Tietäkää, ettei teidän enää tarvitse kantaa pelkoa ja ahdistusta maailmanlopun tuhonäkymistä. Ne jotka esittävät näitä näkymiä, aktivoivat negatiiviset Atlantis-koodit ihmisen kollektiivimuistissa ja saavat aikaan pelkoa ja ahdistusta ihmisissä, koska heidän syvä alitajuntansa muistaa - syyllisyys- ja stressitunteiden kera.

Rakkaat ystävät, tietäkää, että elämä - kaikki elämä maapallolla - on älykästä voimaa. Se on heijastusta Jumalolemuksesta, se on yhtä. Evoluutionne pyrkii kohottamaan teidät korkeammille olemisen tasoille - se ei pyri tuhoamaan teitä. Lähteen, Luojan, ehdoton rakkaus etsii vain kaiken korkeinta parasta - planeetan ja sen asukkaiden - eikä ketään syytetä tai tuomita. Rakkaat ystävät, on aika tehdä yhteisponnistus negatiivisesta Atlantis-ohjelmoinnista vapautumiseksi, niin että kollektiivitietoisuutta ei vedetä pelkoon ja että pystytte näkemään selvästi ne upeat uudet mahdollisuudet, joita syntyy maailmassanne, kun transformoitte ja uudistatte itsenne.

Kuten olemme sanoneet aiemmin, valitsitte kollektiivina käyvänne läpi tietoisen evoluutioprosessin - ette massiivisen tuhoutumisen atlantistlaista polkua. Rakkaat ystävät, jos voisitte vain päästää irti negatiivisista ohjelmista kollektiivimuistissanne, näkisitte, miten voimakkaita olette ja miten täysin varustettuja olette luomaan ja ilmentämään mitä upeimman tulevaisuuden itsellenne ja planeetallenne.

Vapautuminen tunnestressistä ja -tuskasta ilon ja autuuden tilaan pääsemiseksi

Rakkaat ystävät, jos voisitte lopultakin vapauttaa tämän vanhan energian ihmisen kollektiivitietoisuudesta, se vapauttaisi teidät myös siitä tunnetrauman ja -tuskan kierteestä, mitä jotkut teistä edelleen kokevat. Sillä tosiaankin se ei ole elämää, vaan tulosta energioidenne manipuloinnista Atlantiksen kauden viimevaiheissa. Ne joilla oli pimeä sydän täynnä erillisyyden tuskaa, ottivat hallinnan ja oppivat, miten manipuloidaan väestöä käyttämällä väärin sakraali- ja juurichakran seksuaalienergioita.

Rakkaat ystävät, yksi tämän äskettäisen voimajakson teille antamista lahjoista oli kyky yhdistää tai virittää sakraali- ja sydänchakra niin, että voitte ilmaista seksuaali- ja luomisenergioita ehdottoman rakkauden ja ilon kera, ilman pelkoa ja syyllisyyttä. Tämä voimakas, uusi viritys sallii teidän ohittaa Atlantkisen negatiiviset koodit.

Atlantiksella tämän energian väärinkäytön tuloksena ihmiset tulivat riippuvaiseksi tunnedraamasta, sillä sydän oli irti tunteista ja ihmispsyyke riippuvainen pettämisen, hylkäämisen, tuskan ja kärsimyksen energioista. Nämä tunnetraumat olivat niin läpitunkevia, että ne menivät uskontoon ja Jeshuan ja Maria Magdaleenan kaunis ja sädehtivä kaksoisliekkitarina vääristyi Jeesuksen ristiinnaulitsemiseksi. Myöhemmin ihmiskuntaa kontrolloitiin negatiivisilla koodeilla, mitkä vaativat vapautumista synnistä ja syyllisyydestä ja tarvetta vapahdukseen. Valetta ja petosta - todella!

Rakkaat ystävät, graalikoodit, valokoodit, jotka vapauttavat ihmiskollektiivin Atlantiksen negatiivisista ohjelmoinneista, on aktivoitu jo teissä. Kaksoisliekkiavataarat ovat näyttäneet polkua yhtenäiseen ehdottomaan rakkauteen ja ykseyteen. He ovat opettaneet, miten yhdistytään taas Jumalolemukseenne ilon ja rakkauden tilassa, syyllisyyden, tuskan ja draaman yläpuolella. He ovat näyttäneet teille, miten kohotetaan tunne-energiaa niin, että sitä ilmaistaan sydämen kautta rakkautena ja ilona.

Rakkaat ystävät, elämässä teidän on oltava jatkuvasti hereillä ja tietoisena niistä, jotka pitäisivät teitä tunnedraamaenergiassa seksuaali- ja luomisenergioiden väärinkäytöllä. Sillä nämä energiat ovat voimanne ilmentää ja luoda, ja jos teitä vedetään luomaan kärsimyksen ja tuskan draamaa, niin jumalaista luomisenergiaanne käytetään väärin.

Rakkaat ystävät, kun astutte tälle säteilevälle uudelle maapallolle, pyydämme teitä auttamaan kollektiivia nousemaan korkeampaan tietoisuuteen, sallimatta itsenne vajota pelkoon tai tulematta niiden manipuloimaksi, jotka haluavat saada aikaan tunnedraamoja.

Pitäkää energianne aina sydämessä, kuten teille Kristus-avataarat osoittivat, ja teitä siunataan rauhalla ja ehdottomalla rakkaudella. Älkää tuomitko ketään, vaan aina tarkkailkaa omaa sydäntänne ja valitkaa vain sitä, mikä tuo iloa sydämeenne ja sieluunne.

Kun uusi maapallo nousee, on todella aika siirtyä niiden negatiivisten ohjelmien ohi, jotka ovat pidätelleet ihmiskuntaa hyvin pitkään ja juhlia elämää ja elämäniloa maaplaneetalla!

Elämä on upea rakkaus- ja armolahja. Alkuperäinen suunnitelma oli ilon ja luovuuden yltäkylläinen elämä. Olette palaamassa alkuperäiseen malliin ja kehittymässä aina korkeammiksi rakkauden ja ilon ilmaisumuodoiksi. Kun pidätte tätä tietoisuutta itsessänne, elätätte rakkausenergiaa, mikä tekee ihmiskunnalle kokonaisuutena mahdolliseksi murtautua Atlantiksen tuhokoodien läpi ja elää siinä rauhan ja rakkauden kulta-ajassa, mitä kylvetään tällä hetkellä!
 

Ei kommentteja: