WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ


 
Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
4.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Rakkaat Ystävät, näemme paljon odotusta kaikissa teissä liittyen tuleviin vaaleihin. Muistakaa käyttää sisäisen tietonne ja intuitionne opastusta sen sijaan, että reagoitte maksettujen poliittisten viestien retoriikkaan. Myös aikomalla tietoisesti äänestää niitä, joissa on eniten valoa, teidät opastetaan heidän luokseen - niiden ehdokkaiden joiden on tarkoitus palvella kansaa eikä itseään. Luottakaa intuitioonne, rakkaat ystävät, teitä opastetaan.
 
Tänään haluamme puhua saamisesta. Suuri osa maailmaa kärsii edelleen kovasti puutteen ja rajoittuneisuuden kokemuksista. Nämä rakkaat sielut resonoivat uskossaan siihen, että heidän hyvänsä tulee itsen ulkopuolelta ja se riippuu muista, mikä puolestaan johtaa pelkoon, epäilyyn ja kärsimiseen. Puute on ilmentymä uskosta kaksinaisuuteen ja erillisyyteen - erillisyyteen kaikista ja kaikesta, mukaan luettuna Lähde (Jumala). 
 
Tämä yleismaailmallinen uskomus vaikuttaa kaikkeen ja toimii edelleen voimana valaistumattomassa tietoisuudessa. Puutetta ja rajoittuneisuutta tukevaa energiaa vahvistetaan ja tuetaan jatkuvasti yleismaailmallisella uskolla kaksinaisuuteen ja erillisyyteen. Näitä uskomuksia vahvistetaan vuorostaan maailmantapahtumilla, uutisraportoinnilla ja poliittisella retoriikalla. Puutevaikutelmaa on kaikkialla ja siksi pyrimme tänään puhumaan tästä - olette henkisesti valmiita katsomaan syvemmälle totuuteen yltäkylläisyydestä.
 
Koska olette Lähteen ilmentymä, olette todellisessa ydinolemuksessanne omavarainen ja itsensä ylläpitävä. Nimittäin yltäkylläisyys (kokonaisuus, eheys) on laki, Lähteen ominaisuus ja siksi jo läsnä jokaisen elävän sielun tietoisuudessa. Syynä siihen, että monilta puuttuu jopa välttämättömyydet, on, että ihminen on luoja, mutta tietämättömänä tästä totuudesta hän on sallinut toisten ottaa vallan ja varallisuuden ja samaan aikaan hyväksynyt puutteen omaksi osakseen elämässä.
 
Ei ole mitään puutteenlakia, rakkaat ystävät. Puute on uskomus, käsitys mitä useimmat maailmassa pitävät totena pelkästään kehittymättömän tietämättömyyden vuoksi. Kaikki ruumiillistavat Lähteen jumalaisen täydellisyyden ja itse asiassa ovat sitä. On aika puhdistaa nämä vanhat uskomukset ja lakata etsimästä itsenne ulkopuolelta kaikkea, mitä tarvitsette. Tämä on tärkeä osa oman voimanne takaisinottamista. 
 
Alkakaa tietoisesti ilmaista aikomukseksenne päästää irti ja puhdistua kaikista käsityksistä ja uskomuksista, joita teillä ehkä vielä on liittyen puutteeseen ja rajoittuneisuuteen, erityisesti liittyen rahaan. Ilmaiskaa myös aikomukseksenne päästää irti kaikesta muissa elämissä annettujen lupausten energiasta, erityisesti köyhyyslupausten - lupausten jotka on tehty puhtaasti aikoen ylläpitää tuo energia.  
 
Aloittakaa vapauttamalla virta taas kulkemaan oivaltaen, että ykseyden vuoksi voitte virrata vain itseenne, ns. kädestä toiseen. Ajattelette ja sanotte ehkä: "Minulla ei ole mitään virratettavaa". Kerromme teille, että yksin tämä toteamus varmistaa, että ilmennätte juuri sen - ei mitään. Muistakaa, että te olette luojia ja sananne ja ajatuksenne kantavat voimakasta luomisenergiaa. Kaikilla on jotain, minkä kanssa hän voi aloittaa virtaamisen - vaatteet, aika, ideat, taidot ja myös muutama sentti. 
 
On tärkeää olla odottamatta tai etsimättä palautusta, sillä se on oman hyvän etsimistä ulkopuolelta. On oleellisen tärkeää ymmärtää, että silloin kun annatte, ette anna henkilökohtaisesta, rajallisesta varannosta, vaan vapautatte äärettömästä Lähteestä - mitä enemmän virtaa ulos, sitä enemmän voi virrata sisään. Näiden oivallusten ja toimien kautta yltäkylläisyysvirta voi alkaa. Koska se minkä näemme, kuulemme, maistamme, kosketamme ja haistamme, on kolmannen ulottuvuuden tunne henkitodellisuudesta, niin ymmärtäkää, että kaikki bisnes ja vuorovaikutus ihmisten keskuudessa on todellisuudessa rakkauden (palvelu tai tuote) ja kiitollisuuden (vaihto tai maksu) virtaa.
 
Monet ovat tietämättömästi tukkineet yltäkylläisyysenergiansa ylläpitämällä uskomuksia siitä, miten taloudellisen yltäkylläisyyden on ilmestyttävä - he uskovat, että sitä voi tulla ainoastaan sijoituksista, vanhemmilta, työstä, myynnistä jne. Jumaltietoisuudella ei ole mitään rajoja ja sitä voi ilmentyä tavoilla, joita ei ole koskaan ennen ajateltu, jos se sallitaan. Se mikä on ollut tavallinen tulolähteenne, voi täysin muuttua. Sallikaa sen tapahtua tai muuten tukitte sen. Uutta rahoitusjärjestelmää valmistellaan kaikille, mutta tämä ei tarkoita, että te istutte tekemättä mitään, sillä se on taas oman hyvänne etsimistä itsen ulkopuolelta. Kaikkien jotka vilpittömästi etsivät henkistä tietoisuutta, on herättävä syvempiin totuuksiin yltäkylläisyydestä tai jatkettava elämistä puute- ja rajoittuneisuusluomusten kanssa.
 
Yltäkylläisyys ja saaminen ei viittaa ainoastaan talouteen. Silloin oivalletaan, että kaikki tarpeellinen on ruumiillistettuna "minä olen" -olemukseen ja mieli tulkitsee tämän tietoisuuden ulkoiselle näyttämölle sellaisena, mikä edustaa täydellisyyttä minulle - tämä ei ehkä edusta täydellisyyttä naapurilleni. Mieli ilmentää ulkoisia kokemuksia tietoisuudesta sekä yleismaailmallisesti että yksilöllisesti - yleisestä maailman tietoisuudesta ja yksilötietoisuudesta. Tietoisuus joka on täynnä uskomuksia kaksinaisuudesta ja erillisyydestä, ilmentyy kokemuksina kaksinaisuudesta ja erillisyydestä. Tämän oivaltaminen on henkistä kehittymistä.
 
Todellinen ydinolemuksenne on täydellinen - omavarainen ja itsensä ylläpitävä. Ottakaa tavaksi virrattaa kiitollisuutta joka hetki siitä, mitä teillä on - tietoisena, että "minulla on koska minä olen". Katsokaa maailmaa ympärillänne, puita, ja virrattakaa kiitollisuutta niille ja niiden vuoksi, niiden kauneudesta ja palvelusta. Katsokaa lemmikkejänne ja tuntekaa kiitollisuutta niiden toveruudesta, rakkaudesta ja viattomasta uskollisuudesta. Virrattakaa kiitollisuutta ystäville, perheelle ja myös "vihollisille" rakkaudesta, kokemuksista ja vaikeista oppitunneista, joita he esittelevät teille. Sen sijaan, että sanotte: "Minulla ei ole", alkakaa sanoa "kiitos" kaikesta kokemastanne ja tarkoittakaa sitä, sillä mikään ei ole sattumanvaraista ja kaikki voi olla askel evoluutiossanne, jos valitsette niin.
 
Lähteen ilmentyminä olette olleet luojia, mutta ette ole tienneet sitä, ja näin loitte tietämättömänä maailman täynnä puutetta ja rajoittuneisuutta. Olette nyt valmiita heräämään ja alatte käsittää, kuka oikeasti olette. Joka kerta kun sanotte: "Minulla ei ole", luotte täydellisesti sitä, joten seiskää portsarina mielenne ovella kaikkien huolimattomien sanojen tai ajatusten varalta.
 
Ihmiskunnan kaksi suurinta vaikeutta tänä voimallisena muutos- ja evoluutioaikana on siirtyä yli uskomuksista liittyen suhteisiin ja rahaan. Tämä ei merkitse, että te ette käytä maalaisjärkeä työpaikan, bisneksen tai jonkin tarvitsemanne valinnassa - vaan yksinkertaisesti, että teette sen, mitä tarvitsee, korkeammalta ymmärrystasolta, eläen sen oivalluksen, että olette itsessänne täydellinen.
 
Olette valmiita, rakkaat ystävät, olette valmiita.
 
Olemme Arcturuslainen ryhmä.
 
VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: