WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

KUTSU ENSIMMÄISEEN KOKOONTUMISEEN LAMMEN YMPÄRILLE



Kirjoittanut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
27.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Rakkaat ystävät! Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, minulle kerrottiin aiemmin tänä vuonna, että jossain kohtaa minun oli määrä kutsua koolle "kokoontuminen lammen ympärille". Toisin sanoen, meidän piti pitää jonkinlainen ryhmämeditaatio ja minun oli määrä kutsua kaikkia täällä osallistumaan. Ja nyt on tullut aika järjestää ensimmäinen! Minua on opastettu vähän siitä viime päivinä ja tänään minulle annettiin tämä viesti:

"On tullut aika sulattaa yhteen lammen energiat entisestä poikkeavalla tavalla. Teillä on kaikilla sama sävelmä, mutta tähän saakka se on jätetty ns. huolehtimaan itse itsestään. Mutta nyt on tullut aika varmistaa, että olette kaikki mukana, eli yksilöäänenne tai paremminkin taajuutenne yhdistetään ja punotaan yhteen tavalla, mikä muodostaa tulevaisuuskudoksen. Selitetäänpä.

Kuten olemme puhuneet monta kertaa aiemmin, te vedätte alas nuo energialangat, joita hyödynnetään ja joita otetaan jo käyttöön, sen täysin uuden maailman luomiseksi, jonka olennaisena osana olemisesta te kaikki haaveilette. Tämä työ on jo täydessä vauhdissa, mutta nyt on tullut aika siirtyä seuraavalle tasolle. Ja seuraava taso on kutoa kaikki nämä yksilösäikeet yhteen kankaaksi, mikä on kestävämpi kuin mikään, mitä tällä planeetalla on.

Tämä voi kuulostaa kummalliselta, mutta tämä on itse asiassa osa valtavaa prosessia ja tämän teidän lampenne tapaan, edessä olevana aikana aktivoidaan useita tuhansia energeettisesti kuumia paikkoja samalla tavalla. Sillä nyt on annettu merkki aloittaa tämä prosessi tosissaan ja näin ollen voitte kaikki pitää itseänne tämän valonkutojatyöryhmän jäseninä. Otatte kiireisenä kuin hämähäkki näitä valolankoja eetteristä ja meidän apumme ja teidän auliin osallistumisenne myötä, nämä yksilösäikeet kudotaan nyt upeaksi valorakenteeksi. Tämä rakenne on sanoinkuvaamattoman kaunis ja tunnette sydämenne syvimmissä sopukoissa, miten upeaa on osallistua tähän prosessiin. Muistakaa, että kun te - ja vain te - annatte nämä säikeet tähän magneettiseen verkkoon, niin yhdistytte tiukasti koko kudelmaan. Ja näin voimanne lisätään siihen, aivan kuten tämän magneettikankaan yhteisvoima valetaan jokaiseen teihin.

Pitäkää tätä siis alkuna taianomaiselle prosessille, mikä kehittyy ympäri maailmaanne. Ensin hitaasti, mutta kun lankoja lisätään yksitellen, voima moninkertaistuu ja tämän myötä se vauhti, millä tämä prosessi etenee. Riemuitkaa siis, rakkaat ystävät, olette kuin rakentajia, jotka ovat pieniä yksinään, mutta pystyvät yhdessä rakentamaan suuria ihmeitä, mitkä jättävät varjoonsa kaiken näkyvissä olevan.

Kiitämme kaikkia teitä valmiudestanne osallistua tähän, sen maaperän lopulliseen rakentamiseen, millä vietätte loppuajan vierailustanne täällä. Ilman teitä ei olisi uutta maaperää, millä astella. Siis kiitämme teitä kaikkia koko luomakunnan puolesta ja kutsumme teitä yhdistymään ja valamaan kaiken energianne tähän kauniiseen valokankaaseen, minkä valo syttyy yhteisponnistuksillanne. Kiitos, tässä on kaikki tällä erää. Lähdemme."

Minulle on kerrottu, että alamme tehdä tätä kerran kuussa, ja ehdotettiin, että pitäisimme nämä kokoontumiset joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Siis sunnuntaina 5.5. meillä kaikilla on tilaisuus yhdistyä ensimmäiseen ryhmämeditaatioomme lammella. Asumme kaikki eri aikavyöhykkeillä, joten tiedän, että ajankohta voi olla vähän hankala joillekin teistä, mutta muistakaa, ettei aika ole oikeasti ongelmana tässä. Voitte yhdistyä tähän tapahtumaan koska tahansa, mikä tuntuu parhaimmalta teille, mutta minua on kehotettu antamaan tietty ajankohta joka tapauksessa, mikä auttaa teitä kaikkia keskittämään aikomuksenne. Olen valinnut ajankohdaksi klo 21:00 Oslon aikaa, mikä on UTC+1. (Tämä on Lontoossa 20:00, New Yorkissa 15:00, Los Angelesissa 12:00 ja Tokiossa 4:00 maanantaiaamuna).

Olen jo merkinnyt nämä päivämäärät kalenteriini ja toivon teidän tekevän saman:
5.5., 2.6., 7.7., 4.8., 1.9., 6.10., 3.11., 1.12.

Palaan tietysti asiaan isäinformaation kera, kun nämä päivämäärät lähestyvät. Paljon on tapahtunut, ennen kuin tämä vuosi loppuu, mutta tiedän, että meitä opastetaan tarkkaan tässä tärkeässä työssä.

Näistä tulee todella voimallisia kokoontumisia, rakkaat ystävät! Alamme rakentaa yhdessä jotain, mikä tuo meille kaikille iloa. Eikä tämä ole vain meitä varten, vaan koko planeettaa. Rakastan kuvaa meistä kiireisinä rakennustyöntekijöinä, jotka rakentavat kerros kerrokselta ja saavat tämän valtavan valorakenteen syttymään. Tiedän, että tämä voi kuulostaa uuvuttavalta monille teistä, sillä rakennamme itseämme uudelleen samaan aikaan, mutta tiedän, että tämä yhteinen rakkausponnistus antaa vastineeksi meille kaikille paljon voimaa. Nyt pystymme todella yhdistymään tähän hämmästyttävään valolampeen, minkä olemme jo luoneet tänne, ja tämä nostaa meitä kaikkia sulattamalla meidät niin tiukasti yhteen, että meistä tulee valopilareita. Olen todella ylpeä osallisuudestani tässä ja minussa herättää suurta kunnioitusta se, mitä olemme jo luoneet yhdessä. Tuskin maltan odottaa nähdäkseni, mitä tämä tekee meille kaikille!

Rakkaudella, Valolla ja kiitollisuudella, 
Aisha
KUTSU ENSIMMÄISEEN KOKOONTUMISEEN LAMMEN YMPÄRILLE
 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: