WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 304


Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
29.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kuten olette kenties huomanneet, rakkaat ystävät, tulta on nyt kohennettu. Sillä kun lähestymme ensimmäistä kokoontumista, mikä pidetään tulevana viikonloppuna, monet teistä tuntevat nyt tulen kuumuuden lisääntyvän, kun olette suostuneet osallistumaan tähän maailmanlaajuiseen tapahtumaan. Ne langat joita olette niin ahkerasti keränneet, alkavat jo tulla osaksi suurta poimua. Toisin sanoen, teidät kaikki on saatu tähän uuteen valosäikeiden verkkoon ja nyt varmistamme, että olette turvallisesti kiinni, kun alamme kehrätä lankoja ja kutoa teitä kaikkia saumattomasti tähän upeaan valorakenteeseen.
 
Tämä ei vihjaa mitenkään, että olette vankeina - täysin päinvastoin. Tämä merkitsee ainoastaan, että te ette ole enää yksinäisellä matkalla matalampien tiheyksien tiiviin tyhjiön läpi, sillä nyt olette kaikki liittyneet ryhmään, kun teidät on yhdistetty huomisen säikeisiin. Ja teoillanne olette tehneet hyvin kauan sitten tuon päätöksen tulla mukaan. Tämä "kyllä" oli jotain, minkä annoitte sielutasolla, ennen kuin tulitte sisään, ja näin sydämessä tuntemanne ilo tulee siitä oivalluksesta, että nyt tämä "kyllä" alkaa täysin toteutua.
 
Matka jonka te olette tehneet päästäksenne tähän kohtaan, on ollut pitkä ja vaivalloinen ja joillakin koettelemukset eivät ehkä näytä edes vielä vähentyneen. Mutta luottakaa, kun sanomme, että päätöksenne olla luontainen osa tätä iloista valoverkkoa, mitä on alettu kutoa, katkaisee myös kaikki säikeet vanhaan, mikä tuntuu edelleen kahleilta kaulassanne. Verkko peruuttaa vanhan kaikilla tavoilla, mitä voitte kuvitella, ja sitten kun astutte tähän suureen ja kirkkaaseen lampeen muutaman päivän kuluttua, se on kuin viimeinen voitelu, mikä pyyhkii kaikki kyyneleet ja surun, vihan ja epätoivon kerta kaikkiaan. Sillä silloin teille annetaan tilaisuus todella yhdistyä, ei ainoastaan omaa todelliseen ytimeenne, vaan myös kaikkeuden ytimeen.
 
Ja sitten kun saatte siitä vilauksen, paljon vanhaa roskaa vain häviää pois ja se on kuin vanhoja haalistuvia valokuvia albumissa. Ja vaikka päättäisittekin avata tuon vanhan albumin kävelläksenne vähän muistojen kujalla, se näyttää melkein kuin jonkun vieraan muistoilta. Sillä te olitte ennen se, mutta ette ole enää. Nyt tulta on kohennettu kunnolla ja liekkien kuumuus ei lämmitä ainoastaan sydäntänne, vaan polttaa myös pois kaiken, millä ei ole sijaa tässä - uudessa "sinussa" ja uudessa maailmassa. Nousette liekeistä kuin feenix ja yhdessä säteilette kirkkaammin kuin koskaan ennen.
 
Taaskin siis sanomme, että kaikki on hyvin, vaikka toisinaan tunnettekin kuumuuden vähän liian suurena edessä olevina päivinä. Sillä valmistelut ensimmäistä kokoontumista varten ovat ennen kaikkea läpikotaisia ja näin voitte odottaa mielenkiintoisia kohtaamisia itsenne kanssa edessä olevina päivinä ja öinä. Mutta hengittäkää syvään ja tietäkää, etteivät nämä puhdistavat liekit polta teitä. Olette kuin timantti, joka on vielä ohuen hiilikerroksen peitossa ja jotta timantti voi ilmestyä täysin esiin, tarvitaan edelleen jonkin verran painetta ja kuumuutta.
 
Mutta taas kerran sanomme, että teitä kaikkia opastetaan tarkkaan tämän prosessin viime vaiheen läpi ja luulemme teidän löytävän tavan todella yhdistyä myös matkan tähän vaiheeseen. Sillä olette avanneet sydämenne tälle ja näin ollen olette antaneet itsellenne myös luvan riemuita, ei ainoastaan tämän kokoontumisen, vaan myös itsenne vuoksi. Olette kaikki alkaneet säteillä kirkkaammin kuin koskaan, kun järjestitte tämän vihkimyksen, sillä sitä se oikeasti on.
 
Palaamme tietysti kertomaan lisää tästä merkittävästä ponnistuksesta, mihin olette suostuneet osallistumaan, mutta nyt jätämme teidät kaikki pohtimaan sanojamme ja antamaan itsellenne runsaasti aikaa riemuita ja uudistaa valanne olla taas kerran iloinen olento.
SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 304
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: