WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE



Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
9.-16.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kysymys:
Mestarit, olen yllättynyt, ettemme ole jo tuhonneet maapalloa kolmannella maailmansodalla tai ettei meitä ole kerätty FEMA:n keskitysleireille mikrosirun laittamista varten. Kysymykseni on: onko luomisen ensimmäinen lähde käyttänyt riittävästi jumalaista interventiota estääkseen kolmannen maailmansodan, lavastetut hyökkäykset, napojen vaihtumisen, asteroidit jne., mutta ei riittävästi antaakseen utopistisen yhteiskunnan, missä ilmaisen energian laitteet päästetään tarkoituksella julkisuuteen, koska meidän odotetaan tekevän sen itse? -Jim, USA

Vastaus:
Ihmiset eivät ole vain pelinappuloita maapalloksi kutsutulla laudalla. Mikään ei ole pysyvää, kaikki muuttuu jatkuvasti tilanteiksi, joita sielut ovat päättäneet kokea. On paikkoja - muttei maaplaneetalla - missä voisi elää utopistisessa yhteiskunnassa, koska se on niiden valinta ja tuon tietyn maailman tarkoitus. Maapallo on kuitenkin negatiivisuutta ja konfliktia varten. Se on universumin aikoa paikka, missä on negatiivisuutta.

Maapallolla ei tapahdu "jumalaista interventiota", kuten sitä kutsut, koska sen on suunniteltu antavan jokaiselle sielulle täysi vapaus valita, mitä se haluaa ymmärtää. Tietoa ja oppimista voi tulla vain, kun on valittava ulottuvilla olevien vastakohtien välillä.

Jos sielut haluavat saada mainitsemiasi kokemuksia, niin ne toteutetaan. Planeetalla on paikkoja, missä ihmiset on jo kerätty leireille ja tatuoitu, koska mikrosirut ovat liian kalliita. Napavaihdokset ovat planeetan geologinen ja energeettinen taipumus. Asteroidit ovat galaktisia villieläimiä, joita ihmisten on varottava. Toisin sanoen, kaikki menee suunnitelman mukaisesti.

Olisit voinut mennä muualle, mutta tässä elämässä päätit yrittää ymmärtää negatiivisuutta. Päätit tulla tänne. Sielusi halusi saada pelkoja ja kontrolloimattomia vaikutuksia nähdäkseen, voisitko hyväksyä ja ymmärtää oman osasi oppimisprosessissa. Ensisijainen oppitunti on luopua tuomitsemisesta, elää suunnittelemaasi elämää ja arvioida eri havaintoja päättääksesi, missä haluat olla mukana. Tämä on yksilöpolkusi - et voi kontrolloida, mitä muut haluavat.

Kysymys:
Minulla on ollut voimakas henkinen yhteys kaksospoikiin ensimmäisestä koulupäivästä saakka, kun olimme 7-vuotiaita. Mietin, miksi minulla on edelleen tämä yhteys hyvin elävänä? Tuntevatko he sen? Antautuvatko he niille hyödyllisille unille kuten minä? Kestääkö tämä yhteys tai johtaako johonkin erityiseen? -Heidi, Suomi

Vastaus:
Nämä pojat ovat sielukumppaneitasi, joiden kanssa sinulla on ollut monia elämiä. Te kolme suunnittelitte tälle elämälle alun, mikä toisi teille toistenne tunnistamisen sen muistinmenetyksen läpi, jonka te kaikki koitte. Te ette toteuttaneet suunnitelmianne tämän tunnistamisen jälkeen. Te ette olleet varmoja, minne halusitte mennä siitä. Mitään erityissopimuksia tai -yhteyksiä ei suunniteltu.

Pidit tuosta "vanhojen ystävien" tunnistamisen ihmistunteesta ja olet havainnut sen oleva voimakkaampi kuin mikään yhteys sen jälkeen. Olet hyvin fiksoitunut tähän tunteeseen, koska et ole antanut itsesi avautua kenellekään muulle samalla tavalla. Varhaisvuosinasi sinulla ei ollut mitään pettymyksiä, kiellettyjä odotuksia tai negatiivisuutta välillänne. Myöhemmin elämässä toiset eivät ole täyttäneet odotuksiasi, joten muistelet aikaa, jolloin kaikki oli positiivista ja hyvin.

On liian monia muuttujia - sinun ja heidän - jotta voitaisiin sanoa, yhdistyykö kaksi tai kolme teistä koskaan enää. Menet uniisi muistelemaan kaikkia asioita, joita teitte yhdessä, ennen kuin tulitte tänne. Olet myös luonut fantasiamaailman maan päälle ja aiempia muistoja, jotka lohduttavat sinua nykyisessä tyytymättömyydessäsi.

He ovat omalla matkallaan. Teillä kaikilla on vapaus valita tulevaisuutenne. Suunnittele, mitä haluat itsellesi - et voi vaikuttaa toisiin, elleivät he halua sitä. Jos he ajattelevat samoja ajatuksia kun sinä, tulette olemaan yhdessä, mutta älä luota sen tapahtumiseen tai laita omia suunnitelmiasi odottamaan, kunnes se tapahtuu. Näe itsesi osana ympäröivää maailmaa. Luo sellaisia kokemuksia, joita tarvitset ymmärtääksesi omaa elämääsi ja integroituaksesi täysin tähän ihmisen tilanteeseen. Painota kyvyissäsi itsesi rakastamista ja itseluottamusta. Tuo elämääsi toisia, joiden lämmön ja rakkauden voit tuntea.

Kysymys:
Mestarit, tyttäreni on nyt 26-vuotias ja hän on kirjoittanut ja laulanut 16-vuotiaasta saakka. Hän on tehnyt kovasti työtä saadakseen levytyssopimuksen eikä häntä oteta vakavasti. Kaikki jotka kuuntelevat häntä, kysyvät, miksei hän ole saanut sopimusta, muttei meillä ole vastauksia. Hän on saanut henkisiä tulkintoja, jotka vaativat häntä jatkamaan ja sanovat, että häntä kuuntelisivat vielä miljoonat, jotka arvostavat hänen musiikkiaan, mutta hänen demoistaan ei välitetä. Hän on aivan maassa ja pelkään hänen masentuvan, jos hän jatkaa. Voitteko neuvoa? -Sue, Iso-Britannia

Vastaus:
Tyttärelläsi on fantastinen lahja, mitä hän on kehittänyt upeasti. Hänellä on epäilyksiä itsestään, mitkä ovat näkymättömiä esteitä hänen menestymiselleen. Näitä nousee enimmäkseen itsensä rakastamisen ja itseluottamuksen puutteesta. Hän pelkää menestymistä yhtä paljon, kuin haluaa saavuttaa sitä. Silloin kun toiset sanovat häntä mahtavaksi, hän ajattelee sisällään: "Just joo, sanotte vain niin, koska ajattelette, että teidän pitäisi sanoa, mutta mitä ajattelette oikeasti?"

Hänen kirjoittamansa materiaali ilmaisee hänen tunteitaan. Katsokaa tarkkaan niiden ilmaisemia kaipauksia. Hänen on selvitettävä epäilynsä ja pelkonsa, mitkä ovat elämänoppitunteja, joihin hän ei ole tarttunut.

Hän heijastaa pelkojaan musiikillaan niin, että toiset torjuvat sen energian, mitä heihin tulee. He ovat täysin tietämättömiä tämän tapahtumisesta. Sitten kun hän pystyy hyväksymään itsensä sellaisena, kuin on, hän alkaa säteillä rakkautta. Sen toiset haluavat tuntea ja saada osansa siitä.

Hän ei ole myöskään määritellyt, mitä hän haluaa tältä alalta. Toiset ovat kertoneet hänelle, mitä hänen pitäisi haluta, mutta hän ei ole aina tuntenut sen olevan sitä, mitä hän haluaa. Yksi tapa millä hän voisi selvittää sen, on aloittaa jossain tukiroolissa alalla nähdäkseen, haluaako hän tätä täyspäiväisesti elämäänsä.

Salliakseen itsensä "löytämisen" hänen on poistettava ne negatiiviset energiapurkaukset, joita hän heijastaa. Hän ei pysty tekemään tätä, ennen kuin hän tuntee rakkautta itseään ja kaikkea tekemäänsä kohtaan.

Kysymys:
Mestarit, minulla on ollut yksi mies vaihtelevasti elämässäni kuusi vuotta. Tapasin hänet hyvin nuorena. Hän oli ensirakkauteni enkä ole vieläkään pystynyt siirtymään eteenpäin. Hän kohteli minua huonosti, petti minua ja erosin hänestä. Löysin toisen kaverin, joka kohteli minua hyvin, ja olimme menossa naimisiin, kun entinen poikaystäväni halusi minut takaisin ja peruin häät. Olimme yhdessä puoli vuotta ja ajattelin tosissani, että lopultakin saamme viettää elämämme yhdessä. Sitten asiat alkoivat hajota, kun hän yhtäkkiä lakkasi välittämästä, ja erosin hänestä. Nyt en pysty lopettamaan hänen ajattelemistaan. Hän asuu toisessa maassa ja elämäni tuntuu turhalta ilman häntä. Rakastaako hän minua vielä ja mitä minun pitäisi tehdä? -TT, Espanja

Vastaus:
Tämä mies ei ole koskaan rakastanut sinua samalla tavalla, kuin sinä häntä. Hän pelkästään käyttää sinua todistaakseen, että pystyy siihen. Hän saa tyydytystä siitä, kun teet kaiken, mitä hän käskee, tai jätät kaiken muun, mitä olet tekemässä, kun hän kutsuu sinua luokseen. Olit valloitus hänelle, silloin kun hänestä tuli ensirakkautesi. Hän on erinomainen manipuloimaan ja tunsit olevasi palkintoprinsessa jalustalla. Olit itse asiassa vain palkinto, mitä hän himoitsi.

Alussa hänen kiintymysilmaisussaan oli paljon aivopesua. Ikäsi ja kokemattomuutesi vuoksi uskoit hänen olevan unelmien prinssi. Todellisuudessa hän oli nukketeatterin esittäjä, joka osasi kontrolloida sinua. Hän halusi nähdä, miten paljon pettämistä, rikottuja lupauksia ja suorastaan huonoa käyttäytymistä sietäisit. Olit peliä ja haaste hänelle.

Kun hän kuuli, että olit sitoutumassa toiseen, hän nosti pelin seuraavalle tasolle yrityksillään saada sinut takaisin. Hän ei koskaan tarkoittanut siitä pitkäaikaista tai yksiavioista. Hän halusi vain nähdä, pystyikö hän edelleen tanssittamaan sinua naruillaan. Hän välittää oikeasti vain omista tarpeistaan ja haluistaan. Jonkin ajan kuluttua hän kyllästyy yhteen valloitukseen ja siirtyy seuraavaan. Käyttäytymisellään hän saa naisen katkaisemaan välit, joten hän voi sanoa, että tämä teki vain sen, minkä valitsi, eikä sillä ollut mitään tekemistä hänen temppujensa kanssa.

Tämän kierteen katkaisemiseksi ja hänen lankojensa poistamiseksi, sinun on oivallettava, millainen ihminen hän on. Hän on egoistinen, manipuloiva ja narsistinen. Hän rakastaa vain itseään eikä koskaan taivu jonkun mitättömän naisen toiveisiin. Olet leimannut hänet omiin uskomuksiisi pelastajanasi, joka voi olla arvokas kumppani. Mene sisääsi ja tutki kaikkea, mitä on tapahtunut, ja katso, tunnetko tosiaan niin hänestä. Lakkaa elämästä haaveissasi. Olet antanut hänelle mystisen aseman eikä hän ole mitään. Ota takaisin voima, minkä hän varasti sinulta - voima tehdä omia valintojasi. Älä koskaan tee mitään, ellei se tunnu oikealta sinulle.

Kysymys:
Mestarit, on kaksi uudempaa informaatiolähdettä, jotka on kanavoitu Jeesuksen elämästä - "Kristuksen kirjeet" ja "Urantia-kirja". Kirjeissä paljastui kapinallisuus juutalaisperinteitä ja perhettä kohtaan, kun oli valaistu myötätuntoista asennetta tarkoitukselliseen ihmeiden käyttöön. Jo Urantiassa hänellä oli tutkija-asenne uskontoon ja vastuu perheestä, kun taas valaistumisen jälkeen hän päätti olla käyttämättä ihmeitä opetustensa välittämiseen ja hän siirtyi ehdottomasti poispäin perheestä kummankin vuoksi. Miksi on tällaisia eroja ja mikä olisi oikea versio? -Fernando, Brasilia

Vastaus:
Kumpikin näistä kirjoituksista sisältää niiden ajatuksia ja uskomuksia, jotka ovat julkaisseet materiaalin. Ensinnäkin, sana "Kristus" ei ole synonyymi Jeesus Nasaretilaiselle. Se on kreikankielinen sana, mikä merkitsee "voideltua", ja tämä on käännös hepreankielisestä sanasta "Messias". Silloin kun "Kristusta" käytetään Jeesus-nimen kanssa, se antaa ymmärtää, että Jeesus tunnustetaan Messiaaksi, pelastajaksi tai opettajaksi.

Kristus-tietoisuus - kuten kirjoituksissa mainitaan - ei viittaa tiettyyn ihmiseen, vaan tilaan, missä sielu on ylösnoussut egoistisesta ja tuomitsevasta maaulottuvuudesta ehdottomaan rakkauteen, kaikkeuden Lähteen läsnä ollessa.

Nämä kirjat ovat samanlaisia kuin erilaiset Raamatut, Koraani, Toora, Nag Hammadi, Mormonien kirja, Kuolleiden kirja ja Bhagavad Gita - vain muutamia mainitaksemme. Kaikkia pidetään jumalaisesti tai yliluonnollisesti paljastettuina tulkitsijalle. Kaikki kuvaavat ihmistermein sen, mitä lukijan halutaan pitävän totena. Näiden "totuuksien" tarkoitus on luoda uskonnollisia harjoituksia keskushahmon tai sääntöjen ympärille. Kaikki perustuvat siihen lukijan mielipiteeseen, että niiden ajatukset tai toteamukset ovat oikein ja kaikki muu on valheellista.

Kuten sanomme aina, katso, miltä nämä asiat tuntuvat sinusta. Resonoivatko ne kanssasi sellaisena, minkä haluat elämäsi perustaksi? Hyväksy ne sitten nykyiseksi uskomusjärjestelmäksesi ja siirry eteenpäin käyttäen niitä oppaanasi. Jos pyrit valaistumaan, sen katsominen, mitä toiset ovat tehneet tai sanoneet tehneensä, on epäolennaista. Vain se on tärkeää, mitä sinä teet. Sinun on lakattava tuomitsemasta ja elettävä ehdottomassa rakkaudessa. Tunne, älä ajattele.

Kysymys:
Mestarit, olen hämmentynyt siitä, mitkä ovat oikeita asioita materialisoida. Jotkut kanavat sanovat, ettei pitäisi olla liian tarkka unelmissaan, jotkut neuvovat täsmällistä tulosta ja jotkut sanovat itsensä rakastamisen riittävän ja asioita tapahtuu. Esimerkiksi, jos haluan rahaa, onko parasta nähdä se tila, mikä on luotu rahalla? Yritän luoda taloudellisesti helpomman tilanteen. -Juha, Suomi

Vastaus:
Kysymyksiisi ei ole yhtä yksinkertaista vastausta. Ilmentäminen on kyky, mikä kaikilla sieluilla on. Se on jonkin haluamasi tuomista energeettisesti itsellesi. Se tehdään periaatteessa henkilön aikomuksella, mitä kykyä itsensä rakastaminen kovasti muokkaa. Muutama sääntö hallitsee asioiden materialisointikykyä, kuten elämänoppitunnit ja se, puuttuuko jonkin tuominen oppituntiin, mihin olet sitoutunut.

Ilmentäminen on vähän eri asia kuin odotukset. Silloin kun suunnittelet fyysistä ympäristöäsi, mukaan luettuna työ ja rakkauselämä, liiallisella yksityiskohtaisuudella tai yleisyydellä on seuraamuksia. Ilmentämisessä luodaan energia, mikä on sopusoinnussa halutun tuloksen kanssa, ja annetaan universumin auttaa sen tuomisessa. Odotuksissa keskitytään yhteen ja vain yhteen mahdollisuuteen.

Odotukset voivat aiheuttaa ongelmia. Sanotaan, että odotat saavasti työpaikan, missä sinulle maksetaan 40.000 dollaria. Täydellisestä työpaikasta kykyjesi kannalta maksetaan 60.000 dollaria. Et saisi tätä työpaikkaa, koska odotuksesi rajaavat sinut harkitsemaan vain sellaista, mistä maksetaan 40.000 dollaria. Siksi parempi ilmaisutapa olisi, että haluat saada työpaikan, mistä saat palkkana vähintään 40.000 dollaria. On tärkeää, että otat jonkin määrän mukaan ajatteluusi tai muuten aloittaisit nollasta.

Ilmentämisesi pitää tapahtua myös ilman epäröintiä tai epäilyksiä. Jos sanot: "Tarvitsen 50.000 dollaria", mutta sitten ajattelet: "Joo, mutta sitä ei koskaan tapahdu", universumi kuulee jälkimmäisen ajatuksen. Toinen riski ovat oppituntisi. Jos yksi valitsemistasi oppitunneista oli taloudelliset ongelmat, mikään toivomismäärä ei ylitä noita suunnitelmia. Se ei ole kuitenkaan toivoton tilanne, koska jos opit, miksi päätit kokea tuon elämäntyylin, voit ymmärtää oppitunnin, muuttaa halujasi ja kutsua rahaa luoksesi.
KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: