WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

TOUKOKUUN ENERGIAT



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 29.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kun huhtikuu on loppumassa, monet meistä ihmettelevät, mitä muuta voi tapahtua. Huhtikuu oli taatusti tapahtumarikas maailman tasolla eikä sillä edes ollut toukokuun energiapotentiaalia, jolloin on kaksi pimennystä ja kolmas Uranuksen ja Pluton neliö, ja se alkaa sekä auringon että Marsin ollessa oppositiossa Saturnuksen kanssa. Silloin tapahtuu lähtö ja jos emme ole tiukasti sidottuna paikoillemme eli maadoittuneena omaan energiaamme ja aikomukseemme, saatamme lennellä vähän ympäri matkustamoa.

Kun asuin Australiassa, tein hyvin pitkiä lentoja Sydneyn Los Angelesin väillä, joilla oli aina turbulenssia lennon puolivälissä. Kun lähestyimme tuota kohtaa, pilotti sytytti "kiinnitä turvavyö" -kyltin ja kehotti matkustajia palaamaan paikoilleen. Useimmat heistä palasivat, mutta oli aina muuta, joka ei palannut. Saavuttaessamme tuon kohdan yhdellä lennolla, kone putosi yhtäkkiä monta sataa jalkaa ja kaikki jotka eivät olleet turvavöissä, lensivät ylöspäin ja osuivat matkustamon kattoon. Monet ihmiset saivat vakavia vammoja.

Toukokuu on tällainen - on tasaisia aikoja, joihin sekoittuu voimakasta turbulenssia. Navigoimme ne onnistuneesti, kunhan olemme valmistautuneita niihin. Osa voimakkaasta turbulenssista liittyy valintoihin, joita meidän on tehtävä, ja ne kääntävät elämämme nurin, kun taas osa on tulosta toisten valinnoista, mikä vaikuttaa meihin. Ja vastaus rukouksiimme saa joskus aikaan seuraamuksia, joita emme ole ajatelleet. Kun ilmaisemme jonkin aikomuksen, luomme energeettisesti latautuneen kentän ympärillemme. Kaikki mikä ei ole harmoniassa tuon aikomuksen ja sen energian kanssa, saattaa poistua nopeasti. Sitä vastoin kaikkea mikä sopii yhteen tuon aikomusenergian kanssa, tulee nopeasti sisään.

Tulevan ja menevän liikenteen tasapainottaminen saattaa olla vähän horjuttavaa tässä kuussa. Iso kysymys mihin meidän on vastattava rehellisesti itsellemme, on: olemmeko onnellinen? Jos emme elä ilossa ja rakasta kaikkea elämässämme, niin toukokuun energiaa osoittaa hyvin selkeästi puuttuvat palat ja sitten auttaa meitä täyttämään tyhjät kohdat. Tämä voi kutsua muutosta, mitä olemme harkinneet, mutta minkä tekemiseen meillä ei ole ollut rohkeutta, tai se voi sallia jonkin uskomuksen, ajatusmallin, ihmisen, asian tai tilanteen lähteä elämästämme. Voi olla tyydyttävämpää avata ovi itse helposti ja sujuvasti, kuin antaa avata sen puolestamme. Olemme syvemmällä tasolla valmis tuleviin muutoksiin, vaikkemme ajattelisikaan olevamme.

Olemme jo vuoden 2013 viidennessä kuukaudessa ja tuntuu, ettemme ole edistyneet paljonkaan. Missä on se rauha, rakkaus ja yltäkylläisyys, minkä luulimme tulevan kerralla, kun saavutimme joulukuun virstanpylvään? Mahdollisuuksia on edelleen, ja toukokuussa ne rakenteet joiden on hajottava tilan tekemiseksi niille, alkavat liikkua. Uranuksen ja Pluton neliö 21.5. on voimakas kohta, aivan kuten toukokuun pimennyksetkin. Kaikki niistä osoittavat muutokseen mullistuksina ja turbulenssina, mutta joskus meidän täytyy nähdä ongelmat selvästi, ennen kuin olemme valmiita ryhtymään toimeen. Luulen, että se intensiivinen toiminta mitä saatamme nähdä tässä kuussa, avaa myös tiukimmin suljetut silmät. Näin tavallisesti on - tapahtumia ja tilanteita kehittyy, kunnes meillä on epäilyksiä jättämättömällä selkeydellä tarvitsemamme informaatio siitä, mitä täytyy tapahtua seuraavaksi.

Kutsun sinut seuraani "Toukokuun uuden maan energiapuheluun", mikä on 2.5.2013 klo 20.00 (US central time). Se on puolentoista tunnin tallennettu puhelu, missä puhun toukokuun energiasta yksityiskohtaisemmin, siitä mitä aikomuskentät ovat ja miten voimme työskennellä niiden kanssa, galaktisen yhteisömme avaamisesta ja paljosta muusta. Voit saada lisätietoa ja ilmoittautua nettisivuillani.

Puhelu on tallennettu ja voit kuunnella nauhoituksen, jos et voi osallistua suoraan puheluun. Saat myös puheluohjelman ja teemme myös energiapuhdistusta ja harjoituksia valmistelemaan sinua toukokuun energioihin. Toivottavasti voit liittyä seuraani.

Upeaa kuukautta ja pitäkää turvavyöt kiinni.
TOUKOKUUN ENERGIAT
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ei kommentteja: